Vælimaa: Horisontti -ensimmäinen luku-

Secret Entertainment

Vælimaa julkaisi loppuvuodesta 2015 Hirttäydyn huvimajaan -debyyttialbuminsa, jolla Frankin Parantolan solisti esitteli mies & kitara -tyyliin erittäin alakuloisia kipaleita. Tietysti depressiivinen murheilu istui suomalaiseen sielunmaisemaan kuin kirves kouraan, mutta esikoisella jatkuva pohjamutien penkominen kävi toisinaan jo rahdun raskaaksi – ja aivan väärällä tavalla.

Horisontti -ensimmäinen luku- on jo nimensä perusteella avaus johonkin mittavampaan, levyn moton ollessa kenties:
”Ihminen tekee virheitä, mutta virheet tekee ihmisen”

Suru on siis yhä läsnä ja juurevasti soiva Juuret sekä kaihon padassa uppopaistettu Varjopuolia aurinkoisten osoittavat kumpikin esimerkillään, että bändistä saattaa tulevaisuudessa kasvaa vaikkapa jotain Nick Caven mainion Bad Seedsin kaltaista. Merkittävin ero esikoiseenhan on juuri siinä, että nyt äänessä on ihka oikea sähköinen bändi, eikä pelkkä solisti satunnaisella taustaorkesterilla varustettuna.

Viisi kahdeksasta kappaleesta ylittää kuuden minuutin rajan Muukalainen-raidan kurottaessa aina yhdeksännen minuutin porstuaan saakka. Intensiivisyys ja jännitteethän joutuvat moisessa venytyksessä koville, albumin hiljaisempien kappaleiden lipsuessa toisinaan taustalle, etenkin kun keitoksessa ei ole mukana Horisontin tai Pudotuksen kudoksiin kursittuja tarttuvampia ja helpommin muistettavia palasia. Onneksi mukana on sentään, olosuhteet huomioon ottaen, rullaavaksi rockiksi laskettavissa oleva En mä vastaa sun hymyyn vaihtelua luomassa.

Oma korostettava lukunsa on bändin aiempaa sähköisempi, rockimpi ja rosoisempi soundi, jossa kolhot rummut saavat päristä, melankoliset koskettimet raastavat pinnalla ja kaiulla korostettu laulu kaikuu kuin ikuiseen sateeseen juuttuneessa autiotalossa. Toki seassa soivat myös kielisoittimet, mutta painopiste on laululla ja siihen reagoivilla kiippareilla. Useimmiten Vælimaan kaava toimii ja kitaran päästessä silloin tällöin piirtelemään vapaammin, on jälki korkeatasoista, mutta suuressa kuvassa bändin paletti on aavistuksen kapeahkon tuntuinen.

Albumi on pienistä puutteistaan huolimatta kuitenkin mitä selvimmin tärkeä askel eteen- ja ylöspäin yhtyeelle, joka hiljalleen määrittelee identiteettiään ja saa sovitustyöllään luotua vokalisti/kitaristi Markus Välimaan materiaaliin runsain mitoin lisävoimaa.