Alase: Vastaus

Inverse Records

On se vaan mahtavaa, että joku vielä näinä digilatausten latistamina päivinä uskoo fyysiseen julkaisuun satsaamiseen. Alasen debyyttialbumi on periaatteessa kahdeksan kipaleen ja noin 36 minuutin mittainen annos tunnelmallista rockmetallia, mutta sen fyysisen kopion kylkiäisenä tulee ihka oikea bonus-CD, jolla niputetaan yhtyeen aiemmat sinkut.

Vastaus-albumin materiaalin työstö käynnistyi keväällä 2017 ilman vakituista vokalistia, kun kitaristikaksikko Janne Lunnas ja Mikko Häkälä lähti kuljettamaan bändin purtta kohti progressiivisempia post-rockin ja post-metalin vesiä. Nähtävästi takana ei ollut mitään sen kummempaa suurta suunnitelmaa tyylin hiomiseksi, vaan asiat saivat tapahtua omalla painollaan. Lopputulos onkin persoonallisen erilainen ja monitahoinen: kaksi instrumentaalia, yksi englanninkielinen biisi ja viisi suomenkielistä kappaletta, joista yhdessä tosin kuullaan vain yksi lause. Eli melkein kolme instrumentaalia sitten kuitenkin.

Koska laulajaa bändistä ei löydy on vokaalit toteutettu pitkälti vierailijoiden voimin, joita esiintyykin kokonaista viisi kappaletta, Lunnasin vastatessa osasta taustalauluista ja huudoista. Tietenin riskinä on se, että joidenkin mielestä Vastaus hajoaa jo liian sirpalemaiseksi, mutta omasta mielestäni ratkaisu on tuottanut hienon ja sopivan erilaisen albumikokonaisuuden. Kokonaista kolme raitaa vetävä Markus Hirvonen asettuu tavallaan bändin ääneksi, mutta lähes seitsemänminuuttisen Osa minua -post-katedraalin esittävä Jani Ala-Hukkala on myös vähintäänkin mies paikallaan.

Kappalemateriaalista selvimmin esiin loikkaa aggressiivinen Vapaaksi merkitty, jonka deathin makuisessa puristelussa Eemeli Bodden huuto ja Sami Honkosen melodisempi laulu toimivat vastavoimina. Väkevä raita nouseekin albumin pinaakkeliksi, jota rauhallisemmat numerot korostavat ja tukevat. Ainoa häiritsevästi haastava tekijä kuvassa on englanninkielinen Binary Stars, joka omasta mielestäni olisi kannattanut sijoittaa bonus-CD:n puolelle. Kaikki kunnia Ville Nisusen vokaaleille, mutta biisi muistuttaa lähinnä Entwinen tekemisistä siinä missä loput raidoista ovat aivan toisista puroista koottuja jokia.

Alase osaa pelata tummilla ja tunnelmallisilla sävyillä, sotkematta silti itseään lohduttomaan mustuuteen. Post-rakenteet ja sovituksissa jätetyt runsaat tilat äänille saavat albumin hengittämään, kasvamaan ja kehittymään kuuntelukertojen myötä, joten odotukset jo työn alla olevaa toista pitkäsoittoa kohtaan ovat kaikkea muuta kuin vähäiset.