Santeri Seessalo: Ihmeiden aika

Kummajaiskustannus

Santeri Seessalo jatkaa toimivaksi havaittua uraansa mies & kitara -tarinankertojana. Esikoisalbumi Kuumottava keissi julisti, tarpeettomastikin, hänen olevan vain Köyhän miehen Peitsamon, mutta miehestä sukeutui luusereiden puolelle asettuva tarkkailija Mysteerit selviää -pitkäsoitolla.

Ihmeiden aika ei ole, onneksi, täysin samoilla aineksilla ja yhtälöillä luotu albumi, vaikka yhteneväisyydet menneeseen ovatkin selvät. Uudistumista ja rajojen ylittelyä olisi jo voinut tehdä enemmänkin, mutta onneksi Seessalon sävellyskynä ja etenkin lyriikkapuoli ovat edelleen kelpo terässä.

Instrumentaaliraita Kuutamohulluus jolkottelee verkkaisesti virne huulillaan kohti folkin iltahämärää ja Mutsi on mun äiti osuu myös häränsilmään menneen elon kertailussa. Kerrassaan riehakkaaksi meno äityy kiekon sulkevalla Kesä Yyterissä -raidalla, jossa Santeria säestää analoginen syntetisaattori ja mahdollisesti muukin koneistettu voima. Tätä suuntaa herran olisi suonut tutkia ja hyödyntää huomattavasti enemmänkin, sillä mies & kitara -duolla voi vain täyttää niin monta ensiluokkaista albumia. Toivottavasti lyriikoissa mainittu ambient-levy toteutuu edes jollain tasolla, vaikkapa parin raidan tai peräti EP:n muodossa?

Useampia sisaruksiaan tummasävyisempi Tahdon näyttää sulle mitä on yö avaa myös rohkeasti uusia portteja edeltään, mutta harmillisesti Seessalo lyö lossit pohjaan jo minuutin ja 18 sekunnin kohdalla. Yhtä tylyn kohtalon kokee punkahtavaksi folkiksi tulkittava Musta taika, jonka kiivaalla hengellä olisi kyllä täyttänyt toisenkin täyden minuutin – allekirjoittaneen mielestä nyt ainakin. Raidalla kuullaan jopa sähkökitarasoolo, mikä laventaa jälleen Seessalon henkilökohtaista musiikkiavaruutta.

Ihmeiden aika ei ole huono kiekko, kaikkea muuta, etenkin kun suuressa kuvassa se saattaa osoittautua vielä mitä tärkeimmäksi siirtymäksi uuteen suuntaan. Monilta osin Seessalo onkin nyt rohkeampi kuin koskaan aiemmin, joten malta tuskin odottaa tulevia käännöksiä.