Apex Manor: Heartbreak City

Merge Records

Indiepoprockin kohtalokkailla kujilla seikkaileva Apex Manor otettiin avosylin vastaan vuonna 2011, kun Ross Flournoyn kipparoima yhtye julkaisi esikoisalbuminsa. The Broken West -yhtyeen hajottua Flournoy siirtyi nopeasti eteenpäin ja uuden ryhmän The Year of Magical Drinking -debyyttialbumi nähtiin Los Angelesin tienoille asettuneen Flournoyn suurena voittona.

Niinpä on yllättävää, että seuraavaa albumia saatiin odottaa kokonaiset kahdeksan vuotta. Tuttuun tapaan jokaisen biisin tekijätiedoista löytyy Flournoyn nimi, eikä bändin muilla jäsenillä ole tainnut olla toista sanaa sanottavana, kun sydänsurujen kaupunkia on koottu pala palalta. Äänekästä kitararockia, noin neljän minuutin mittaisia vetoja ja pikanumeroiden väleihin livautetaan muutama iisimpi osuus. Simppeliä, tuttua ja ennen kaikkea mitä tehokkainta.

Normaalista indirockmyllystä eroava Actual Size vihjaa postpunkin läsnäolosta kovasti Joy Divisionin kaltaisella muodollaan. Muusta kappalemateriaalista rohkeasti eroavat myös Diamond in the Dark ja Sara Now jotka ovat mitä puhtaimpia ja kauneimpia rock-balladeja, juuri sellaisia joita Chris Rea teki joskus aikoinaan. Kitaramöyrintäkin asettuu hetkeksi taustalla, vinojen ja kummallisten kosketin(?)soundien vinkuessa ikäväänsä kuulorajan tuntumissa.

Heartbreak Cityn vahvin puoli on sen soundimaailma, jota on oletettavasti työstetty pitkään ja hartaasti. Sopivan likaiset äänipinnat, jatkuva taustojen sotkeminen efektiäänillä ja Flournoyn kevyesti efektoitu laulu tekevät kuuntelukokemuksesta omalla tavallaan jopa hypnoottisen, raitojen seuratessa metrovaunujen lailla toinen toistaan. Tämä tosin tekee kiekosta myös nopeasti kuluvan ja toisinaan kylmänkin tuntuisen.