Oenos: Noir II

Omakustanne

Post-metalin instrumentaalihetteiköissä tarpova Oenos on yhden miehen orkesteri, joka aloitti taipaleensa Oulusta ja on jo useamman vuoden – ja julkaisun – ajan oleskellut Englannin Lontoossa. Brexitin tummissa raidoissa on jälleen aimo annos suomalaista synkkyyttä, minkä jo kalmainen kansikuvakin mitä mainioimmin välittää.

Jutun juoni on siis sama kuin aiemmillakin julkaisuilla. Jokainen raita on nimetty sen viinin mukaan, jota kyseistä kappaletta luodessa on nautittu. Siispä Protos on kevyen pyöreä seikkailu olosuhteisiin nähden kepeissä tunnelmissa, pianon hiljaisen soiton piirtäessä kuvaa idyllisestä kesäpäivästä. Toinen sangen miellyttävän ja keveän tuntuinen tapaus on Blandano Valderice, jossa on riittävästi metallista rakennetta ja raskautta, mutta doomin hautavajoamat jätetään sentään rauhaan.

Progehtava ja silti äärimmäisen karsittu Azei kiehtoo erilaisuudellaan, liekö suurin osa äänistä luotu ihan bassokitaralla? Loppupullosta mukaan tulee eeppistä raskautta, joten tätä kannattanee nauttia vain pienin annoksin kerrallaan. Kiehtova raita on myös albumin sulkeva Cancellus, lähes kymmenminuuttinen jätti post-metalin kaukaisemmilta kiertoradoilta.

Vahvimmin vastaan potkii Vladika, joka äärimetallisenkin muotonsa perusteella on tuhtia nautittavaa. Vladika saa raivoamaan ja vuoroin kuiskimaan, eli ei suositella käytettäväksi ainakaan perhejuhlissa. Aggressiivisempaan laitaan istuu myös Two Messengers, jonka välittämät viestit taitavat tulla aina vuonojen maiden synkimmistä sopukoista saakka.