Dark Bottle: Pimee pullo

Concorde Music Company

Jiii-haa! On aika kiskaista revolveri vyöltä ja porata lyijyllä saluunan kattoon pari uutta reikää, sillä Dark Bottlen viskinkatkuinen vankkuri saattueineen on saapunut taas kaupunkiin. Siirrymme ajassa nyt taaksepäin, aina niihin päiviin jolloin Amerikan Yhdysvallat oli vielä täynnä mahdollisuuksia, länsi oli villiäkin villimpi ja sähköjä saattoi löytyä jostain hienohelmojen kaupungeista.

Dark Bottle on kulttuurisesta amerikkalaisuudestaan huolimatta puhtaasti tamperelainen orkesteri, jonka alkusanat lausuttiin syksyllä 2015. Tuolloin jo roots-musiikkiin kihlautunut pääpukari L. Don ?kami päätti rikkoa sääntöjä ja kasata yhteen hieman erilaisen combon puhaltamaan pölyt pois kantrin saappaista. Soittajien taustoista löytyykin punkin, popin, alternative rockin ja jopa metallin lukuja, mutta yhteen sammioon kaadettuna niistä on syntynyt jotain uutta ja erilaista, jotain jota ryhmä kutsuu doombillyksi.

Markkinointipuheet ovat tietysti markkinointipuheita, eikä niitä kannata muina pitääkään. Punkahtavassa folkahtelussa on kiistatta muutama stetsonillinen härmäkantria, desert rock ja stoner pistävät myös sopassa kielenpäähän, mutta vain ohikiitävinä pippurin palasina. 11 biisin nivaska on kaikkea muuta kuin ehyt ja simppeli, mutta ainakaan bändiä ei pääse syyttämään itsensä toistamisesta. Countrypala Tuomas the Taffel Robber kaatuu huumorin puolelle, mutta on silti aitoa asiaa kuten ronskimmin soitettu Winnebago Warrior.

Alternative Blue yllättää reippaalla irkkumeiningillään sekä lyriikoillaan, osittain samoista lähteistä pulppuavan Little Sadien painuessa punkfolkin räväkämmälle poskelle. Sähköbanjon ja slide(?)kitaran soundi on upeaa, eikä ryhmän keikoilla tule taatusti tylsistymään. Eikä kaikki ole jatkuvaa sata lasissa paahtamista, sillä mukana on Keep Moving Onin ja Time to Say Goodbyen kaltaisia, mittavampia ja eeppisempiäkin siivuja. Pimee pullo yllättää aina ja vaikka maku on paikoin karvas, on tässä omaa viehätysvoimaansakin.