Mustajoki: Matkalaukkulauluja

Omakustanne

Kuopion suunnalta kotoisin oleva Mustajoki on aiemmin ehtinyt julkaisemaan jo pari EP-levyä, jotka ovat jostain syystä vilahtaneet Desibeli.netin tutkaruuduilta ohitse. Vahinko korjaantuu nyt, kun bändin esikoislevy on ollut soitossa jo jonkin aikaa. Mustajoki soittaa sanojensa mukaan ”uniikkia, synkänsävytteistä rock-musiikkia”, mikä onkin melko osuva kuvaus ryhmän ydinjutusta.

Kahdeksan biisin mittainen Matkalaukkulauluja kertoo nimensä mukaisesti mm. eri syistä käynnistyneestä taivaltamisesta, niin henkisestä kuin fyysisestäkin siirtymisestä, sekä oman paikan etsimisestä ja onnen kaipuusta. Perisuomalaista kuvastoa siis, mutta kaikki sanat kirjoittanut vokalisti Marjo Vornanen on löytänyt kynästään useammankin upean lauseen. Etenkin kiekon lyhin ja rokkaavammin rullaava raita Estejuoksija sekä ankkuriksi sijoitettu pisin kipale, Tunturit, puhuttelivat minua voimakkaasti niin musiikin kuin tekstinkin puolesta. Nämä kappaleet edustavat myös Mustajoki-yhtyeen ääripäitä, joita olisin suonut tutkittavan enemmänkin.

Savolaiset ovat luoneet kieltämättä uniikin soundin jossa vivahteikas naislaulu, paksut koskettimet ja kahden kitaran kudelmat seisovat tasaveroisina, tukien toinen toistaan. Flirttailu rautalangan ja toisinaan jopa Sorsakoski-iskelmän kanssa ovat nekin ymmärrettäviä vetoja, kun Suomessa kerran ollaan. Näillä aineksilla on saatu kasaan upeita biisejä, kuten rahdun nickcavemainen Lapsi kylmän maan ja avaukseksi sijoitettu Suoturvetta.

Albumilla on paljon hyvää ja ainutlaatuista, se tehtäköön selväksi. Ongelma on siinä, että työkalupakista ei tahdo löytyä riittävästi värkkejä, joilla muut biisit saataisiin kuulostamaan muultakin kuin niiden ykkösketjun numeroiden heikommilta versioilta. EP-mitassa tästä ei kasvaisi ongelmaa, mutta albumiformaatissa Mustajoki menettää parhaan teränsä – eikä niin tarvitsisi välttämättä käydä. Ja sehän tässä eniten harmittaa, kun huimaa potentiaalia jää vielä runsaasti hyödyntämättä.

Kelpo kiekko silti esikoisalbumiksi, joten nyt vain rohkeammin kohti omaa taivaanrantaa, tai entistäkin synkempää korpimetsää, ihan kuinka vaan. Enemmän sellaisia Hei, tuuli -numeroita ja em. herkkuja, jotka rikkovat sopivasti kuvioita.