Bizzarro: Luxardo

Humu Records

Bizzarro on instrumentaalimusiikkia esittävä trio, jonka jokainen jäsen on tuttu myös muista yhteyksistä, kuten mm. kerrassaan pysäyttävää instrumentaalimusiikkia luovasta Detour 33-triosta ja asteen elokuvallisempaa instrumentaaliäänitaidetta luovasta Taipale-orkesterista. Kuinka ollakaan Bizzarro soittaa myös kitaravetoista instrumentaalimusiikkia, jonka tunnespektri ja valoisuus ovat tummempaan laitaan nojaavia.

Kolmikon debyyttialbumi on kuin kesäinen kävely rockin valtaisan puiston eksoottisemman laidan tuntumassa, siellä missä aluskasvillisuus on rehevämpää, värikkäämpää ja vivahteikkaampaa. Enimmäkseen kulku on hidasta ja pohdiskelevaa, vaikka revitelläkin toki osataan. Villejä Karibian soundeja taustoille viskova Darklands ja tuosta vielä asteen vinkeämmäksi karkaava Shoreline Gold maistuvat kirpsakoilta pikku välipaloilta, jotka monimuotoistavat albumia elintärkeällä tavalla.

Murevasti soiva Fogcutter viistää jo huiman läheltä erästäkin ikivihreää joululaulua, mutta kulkusten kilke vilahtaa vain hetkellisesti tutkaruudulla, kuin transponderit päältä kytkettyinä lentämään tottunut joulupukki. Capetown chillailee puolestaan jossain Morriconen, rauhoittavia napsineen surffin ja varhaisen Pink Floydin välillä, eli kyllä toimivat lääkkeet. For Emma I ja For Emma II -kaksikko osoittaa pehmeämmänkin soiton luonnistuvan, mutta omimmillaan kolmikko on Luxardon kaltaisten, astetta elokuvamaisempien numeroiden parissa.

Makoisa instrumentaalikiekko on kestoltaankin lähellä optimaalista, sillä kymmenen raidan ja noin puolen tunnin mitta jättää sopivasti nälkää tuleville julkaisuille.