Puk: Romanssi

Wood Productions

Kiireetöntä suomenkielistä indiepoprockia luova Puk osui keskelle maalitaulua vuoden 2016 Murhalaulut-albumillaan. Tuolloin tulin tiputelleeksi mm. sellaisia nimiä kuin David Bowie, SIG ja The Cure, eikä tuosta paremmaksi pistäminen tuntunut olevan enää mahdollista.

Luulo ei ole tunnetusti tiedon veroinen, ja niin vain Romanssi pystyy ylittämään ensiluokkaisen edeltäjänsä, Pukin ilmaisun kehityttyä entistäkin monivivahteisemmaksi. Dramaattinen synapop on astunut bändisoundin sisäisessä ryhmäkuvassa eturiviin, mutta toki säästellen soitellut kitaratkin kuuluvat sellojen kera yhä muiden joukossa. Taustalaulujakin käytetään taiten, vääränlaista massiivisuutta vältellen ja inhimillistä pienuutta korostan. Ja jos soundeista löytyykin 80-luvun partikkeleita, ne ovat päätyneet mukaan silkasta rakkaudesta kyseistä aikakautta kohtaan.

Albumin merkittäväin teema on rakkaus, joka esiintyy usein eilisen haamuna, muistona tai kaipuuna johonkin kadotettuun, johonkin paratiisin kaltaiseen paikkaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkea olisi marinoitu loputtomiin surumielisyyden ja melankolian kasareissa, koska surussahan on usein myös haudattuna suurimman ilon siemen.

Surusilmäinen on yhä täydellisyyttä hipova yhdistelmä SIGin ja Alphavillen parhaita puolia, melankolisen ja kohtalokkaan pop-ihmeen kuvatessa lapsuuden loppua, sekä oman kuolevaisuuden hyväksymistä. Jälki soi tahollaan kuin R.E.M.:iltä unohtunut kitararock-pala, jollaisia tarvitaan aina tällaisilla albumeilla. Kovassa seurassa hauras ja pisaramainen Pesäpuu palaa on kummallinen, outo ja kutkuttava raita, jonka myötä A-puolen elementit asettuvat kuitenkin lopulta kohdilleen.

B-puolen korkkaa tanssilattian puolelle osoittava Sudet, joka on niin ikään ilmestynyt jo aiemmin sinkkuna. Tarina alempien viettien mysteereistä saa toimivaa jatkoa Varjokuvasta, kun toden ja harhan veteen piirretyt rajat jälleen hälvenevät lemmenkaipuisessa mielessä. Riipaisevan kaunis Amerikka lienee puolestaan lähimpänä mahtiballadia, jonka vanavedessä Aika on kuin perhonen sulkee albumin miltei hartaissa tunnelmissa.