Kolossus: Veritas

Omakustanne

Joensuulainen Kolossus on valmistellut pitkään ja hartaasti debyyttialbuminsa julkaisua. Prosessissa on valunut ainakin hikeä litrakaupalla, kun kahden vuoden työpanos on kiteytynyt lopulta kahteentoista kappaleeseen. Samalla ryhmä on hitsautunut entistäkin yhtenäisemmäksi ja lujemmaksi yksiköksi, joten ainakin albumi on kasvattanut tekijöitään prosessin myötä.

Kolossus astelee kotimaisen modernin ja melodisenkin metallin saralla pitkin polkua, jota tuskin olisi olemassa ilman Stam1naa. Kun tuon faktan hyväksyy ja ymmärtää, voi joensuulaisten musiikista kuitenkin löytää myös runsaasti omaa ja persoonallista tatsia. Sinkkuraita Mantsurian kätyri ottaa innoitusta käänteentekevästä elokuvasta, mutta modernin metallin rytkeessä osataan tehdä myös muuta kuin vain toistaa jo aiemmin nähty näytös – lyriikat iskevätkin näissä kohdin esimerkillisesti useammalla tasolla.

Edukseen tasaisessa seurassa erottuu myös Eden, tuo ainoa viiden minuutin rajan ylittävä raita, jolla bändi uskaltautuu lähemmäs Led Zeppelinin majesteettisuutta – pitäen silti samaan aikaan kiinni omista periaatteistaan. Lisäksi Viisi sammunutta aistia on väkevä pikarillinen tylyyttä ja terävää kitarasoppaa.

Veritas on vahvoista palkeista rakennettu metallikolossi, jonka ainoa ongelma on yksinkertaisesti se, että palkit muistuttavat niin kovin paljon toisiaan. Esimerkiksi Totuuden kantaja väläyttelee kitarasoolossaan muiden mahdollisuuksien läsnäolosta, mutta Kolossus tukeutuu miltei poikkeuksitta jo toisilla raidoilla hyviksi ja toimiviksi havaittuihin ratkaisuihin. Pikkujulkaisuilla ongelmaa tuskin esiintyy, mutta albumi on jotain muutakin kuin vain nippu sinkkuja – omasta mielestäni nyt ainakin.