If Society
Tuoreella kuvaavasti nimetyllä seiskallaan nykyjään Helsinkiläinen(?) Viola tekee todellakin nimensä mukaista musiikkia. Akustinen biisikaksikko hellii korvaa unelmoivan romanttisesti, lievän alakuloisella otteella. Dreaming Of The Ultimate Girl esittelee kauniin viulusaundin, Rikun utuinen laulutulkinta sopii tunnelmaan kuin maito muroihin. Keikoilta tuttu kitaravallittelu loistaa poissaoloaan, kokonaisuus on yhä utuinen, mutta erittäin toimivalla tavalla rauhallisempi. Näin kotikuuntelussa koneista ja valleista riisuttuna fiilistely putoaa kiitettävästi, livenäkin tätä akustisempaa Violaa on kuulemma tarjoiltu. Minä olen onnistunut aina niihin sähköisempiin kekkereihin, ehkä tulevaisuudessa sitten näitäkin?
Kuinkahan paljon yhtye on katsonut elokuvia tehdessään Summermoonia? Biisin koukusta nousee nimittäin elävästi mieleen Jore Marjarannan esittämä Pahat pojat -elokuvan tunnuskappale Haaveet kaatuu (Alunperin Ville Pusan Ingen vinner). Hieno biisi toki, mutta ainakin minun korvaani samankaltaisuus nousee joka kuuntelukerralla. Vaikka Viola kertookin tulevan pitkäsoiton lähtevän jälleen sähköiseen tähtiintuijotteluun, ei akustista romantisointia kannata hylätä, jos tulos on näinkin mainiota kauraa. Ja jukeboxi kääntää levyä...
Linkki: Viola
Päivämäärä: 05.12.2003
Lukukertoja: 2066