Clinic: Wheeltappers and Shunters

Domino

Liverpoolin rock-kummajainen on pitänyt itsestään niukasti vuoden 2012 jälkeen, mutta tilanne on nyt viimein muuttumassa. Bändin edellinen pitkäsoitto Free Reign oli ehkä hieman ajastaan sivussa, mutta 10-luvun lopun lähestyessä eri aikakausien sekoittuminen on saavuttanut asteen, jossa Clinicin kummallisuus ja outous vaikuttavat aiempaa luonnollisemmilta.

Bändin 70-lukulainen, psykedeelinen pop-soundi istuukin äänelliseen universumiin kuin juuri oikean muotoinen palikka lokeroonsa, vokalisti Adrian ”Ade” Blackburnin mutistessa monitulkintaisia lyriikoitaan. Nimensäkin tuolle leveiden punttien vuosikymmenelle velkaa oleva Wheeltappers and Shunters ei ole mikään päivänpaisteinen pop-kiekko, koska Clinic viihtyy pysyvästi kadun, korttelin ja kaupungin varjoisammalla puolella. Biisit ovatkin kuin vääristyneiden peilien ja likaisten linssien välittämiä äänikuvia joistain toisesta paikasta, jostain jossa Tim Burton ja David Lynch olisivat ihan tuiki tavallisia heppuja.

Outous outouden itsensä takia väsyttää nopeasti, mutta Clinicin tapauksessa friikkisirkusmaisuus ja sisäänpäin kääntyneisyys vaikuttavat luonnollisilta valinnoilta. Ainoastaan levyn sulkeva New Equations at the Copacabana ylittää kolmen minuutin rajan, joten progeilun sijasta yhtye luo joukon vikkeliä tunnelmakuvia. Rubber Bullets veivaa ja kiertää kuin painajaisten tanssisalissa, eikä Syd Barrettille paljon velkaa jäävä Be Yourself/Year of the Sadist ole mikään tavallinen kävelyretki puistossa. Rokkaava Rejoice! ja bossanovaa kaikkeen muuhun törmäyttävä Complex ovat myös prinikat rintaan ansaitsevia urotekoja.