Maximilian Latva: Nekyia

Art First Records

Helsinkiläinen Maximilian Latva osaa edelleen vältellä tehokkaasti ja luovasti musiikin valtavirtoja luodessaan ’elektronista kamarimusiikkiaan’. Reilun vuoden takainen Hrön-albumi oli äänimaisemataidetta kaikille heille, joiden mielestä David Lynchin ohjaamat mustavalkoiset painajaiset ovat niitä unista rakkaimpia, ja joille varhaisen neuvostoliittolaisen kokeellisen elektronisen musiikin luojat ovat tunnelmallisia ihannepisteitä.

Latva vastaa albumilla sävellysten lisäksi kaikista äänistä, joita on luotu rikkaalla laitearsenaalilla. Analogiset syntetisaattorit, kaiken maailman ääniä muokkaavat vempaimet ja koskettimet luovat äänimassojen päävirrat. Kuuleman mukaan seassa on myös akustista ja sähköistä kitaraa, sekä perkussioita, mutta kun materiaalia on muokattu niin mahdottoman paljon, ei äänten alkupisteitä pysty enää oikein osoittamaan. Eikä se tämän levyn äärellä ole edes millään tavoin tarpeenkaan, ollaanhan nyt äänitaiteen parissa. Unohtaa sopii myös kaikki perinteiset musiikkikappaleiden kaavat, sillä näillä teoksilla ei ole rajoja.

Nekyia on viiden eri teoksen, tai luvun, muodostama yöllinen messu, jossa tunnelmien liukumat ja limittymiset ovat jatkuvia. Kitumaan pilattu luo toistuvasti päähäni kuvia Stalkerin säteilyn syömästä vyöhykkeestä, jossa mikä tahansa on mahdollista. Samoilta sektoreilta toimii myös Sanoista saastunut, jonka kolahtelu ja kaiut voivat tosin heijastella kenties ihan Nostromonkin pintoja – mistäs sen tietää. Luvuista synkin, ainakin omasta mielestäni, on avaukseen sijoitettu Diabolus Sylvestrum, tosin erot muihin raitoihin ovat lähinnä marginaalisia.

Näin ehdottoman, kompromissittoman ja tinkimättömän äänitaiteen kylkeen jää kaipaamaan vaistonvaraisesti jotain muuta. Kuvaa, tiloja joissa kulkea, enemmän johtolankoja, jotka paljastaisivat edes parin varjon alkulähteet.