George Benson: Walking to New Orleans

Mascot

Yhdysvaltalainen George Benson on jazz-kitaristi pitk�ll�, runsaalla ja ansiokkaalla historialla. Walking to New Orleans on j�rjestyksess��n 45 Bensonin albumi, ja t�ll� er�� mestari tekee kunniaa kahdelle muulle mestarille, jotka kumpikin ovat siirtyneet ajasta i�isyyteen. Fats Domino on tyylilt��n Bensonille kenties se luonnollisempi versiointikohde ja peili, mutta kyll�h�n herra saa luotua my�s Chuck Berryn siivuihin omanlaistaan hohtoa ja loistoa.

Berryn Nadine (Is It You?) on mink� tahansa kiekon avaajana vahva veto, eik� t�m� kevyesti pehmennetty ja jalostettu n�kemys hitist� ole mitenk��n vesitetty versio. Berryn muista numeroista Memphis, Tennessee on tietysti itsess��n jo melkoinen testi, ja omaan makuuni istuukin kyll� paremmin Ian Gillan & The Javelinsin versio samaisesta siivusta. Vinhasti vipelt�v� You Can�t Catch Me istuu sen sijaan Bensonin pirtaan ongelmitta, nopeiden sormien ja soljuvan laulun sel�tt�ess� miltei alkuper�isenkin tallenteen.

Dominon tuotannosta poimituista helmist� ehdoton ykk�nen on Ain�t That a Shame, johon saadaan ladattua aimo annos dynamiikkaa ja draamaa. I Hear You Knockin� onkin sitten huomattavasti kiharaisempi tapaus. Alkuun t�m� jalkojaan laahaava numero kun vaikutti t�ysin p�pelikk��n kolahtavalta muotopuolelta, mutta torvet, naislaulajat taustalla sek� Kevin McKendreen piano tekev�t yhdess� taikojaan. Muut Dominon numerot j��v�t harmillisen persoonattomiksi numeroiksi, aivan kuin Benson kunnioittaisi kohdettaan n�iss� osin jo liiaksikin.

Alkuper�inen on tietysti aina alkuper�inen, mutta Benson osaa jo silkalla kokemuksellaan ja n�kemyksell��n rikastuttaa vanhoja viisuja siin� m��rin, ett� levy� voi suositella kaikille alkuper�isen rockin yst�ville.