Twin Flame: Two

Secret Entertainment

Kotimainen alternative-rock yhtye Twin Flame lupaa toisella albumillaan tarjota vaihtoehdon kaikelle muulle. Suorastaan vaalilupausmaisen lavea heitto muodostuu kahdestatoista biisistä, jotka on äänitetty 26 tunnin mittaisen luovuusryöpyn aikana.

Two-pitkäsoiton kutsuminen rosoiseksi on kuin toteaisi sateen olevan märkää. Two näet elää ja hengittää sähkökitaran säröisestä rososta, vokalistin karheasta puolihuudosta tyyliin Sonic Youth, sekä terävästi paukkuvista rummuista ja helisevistä pelleistä. Kiekkoa kuunnellessa onkin sangen helppoa kuvitella itsensä istuskelemaan autotallitreenikselle, räminän hakiessa vielä optimaalista muotoaan.

Monet tällä tasolla ja suunnalla toimivat orkesterit kärsivät raakilemaisuudesta, eivätkä Twon kaikki raidat saa mielestäni ansaitsemaansa huomiota sovitusten, tuotannon ja loppuhiomisten kannalta. Toisaalta: bändin ydinjuttu taitaa olla juuri tuo räkäinen lähestymistapa, joka iskee toisellekin poskelle ja viskaa ärtymyksensä, vihansa ja kaunansa kuulijan silmille.

Mitä sitten satunnainen kuulija voi löytää tästä kovin henkilökohtaiselta kuulostavasta rämistelystä? Laulaja-kitaristi Ale halusi omien sanojensa mukaan jättää taakseen ainakin yhden blues-kappaleen. Blues on näillä grunge/garage/rock -vedoilla enemmänkin asennekysymys, mutta sielun sinisyys on kyllä taattua.

Kipuisesti mylläävä Hard to Believe ja hieman energisemmin pogoileva She Ain’t No Angel ovat kelpo raitoja, enkä pysty pyyhkimään hymynkaretta suupielistäni kun kuuntelen Shitheadin kimpaantunutta kolistelua. Blues-levyä odotellessa kelpaakin pyörittää Twon kipakoita numeroita, vaikka lopputulos kärsii mielestäni jo liiaksi brutaalin suoraviivaisesta toteutuksesta.