Erakossa: Lopputekstit

Omakustanne

Erakossa on ilahduttavan outo, hämmentävä ja monella tasolla kiehtova musiikillinen ilmiö, joka pistää silmään persoonallisuudessaan tässä toisinaan hieman harmaassa suomalaisessa musiikkikentässä. Eikä tuo äkäinen pisto tunnu taatusti mukavalta jokaisessa silmäkulmassa, sen teki jo selväksi taannoin julkaistu Saat viedä mut pois -sinkku, sekä sitä edeltänyt Tää on sulle (vitun kusipää) sinkura.

Lopputekstit-albumilla Erakossa, eli Niko Ailamo, bailaa Vihaverkkarit suhisten, herkistelee sydämen asialla ja uhoaa em. sinkun voimasanoilla sekä Sylkispä sunkin suu massii -tylyttelyllä. Tanssittava, rokkaava ja räyhäävä pyttipannu koostuu mm. rockin, popin, suomiräpin ja rosoisen punkin vaikeasti määriteltävistä tilkuista ja riekaleista, joista Erakossa on kokannut kasaan uniikin makukokemuksen.

Lopputekstit ei varsinaisesti hivele korvia virtaviivaisuudellaan ja tuotantoarvoillaan, mutta eihän moisesta nyt olekaan kyse. Laitan paskan tuulettimeen parsii kauniiksikin luokiteltavat lauluharmoniat ja pistävät rivit kiinni toisiinsa, tekstin eri osien sotiessa toisiaan vastaan – hyvällä tavalla. Avausraita Pleksit päässä pimeelläkin rokkaa ja ivaa samalla kertojaa selkärangattomuudestaan, kun taas kiekon sulkeva Eino Leino sijaitsee täsmälleen vastakkaisessa päässä henkisen lujuuden spektrillä.

Erakossa ärsyttää, provoaa ja avaa rohkeasti sydämensä toisten tuomittavaksi. Kiviä heitellään ja tuhkaa ripotellaan omaan niskaan, mutta silti kaikesta tästä päättömältäkin tuntuvasta touhusta voi löytää omanlaisensa loogisen sydänlangan. Onneksi tämä(kin) artisti päätti jatkaa omillaan ja tehdä asiat omalla tavallaan, sillä ison levy-yhtiön vesittämä versio olisi ollut ehkä helpommin hyväksyttävä, mutta samalla niin kovin paljon persoonattomampi. Lopputekstit onkin melkoinen avaus kohti uusia horisontteja.