PA Kiiskilä: Vapaudesta

Last Day Records

PA Kiiskilä on kotimainen laulaja-lauluntekijä, jonka esikoisalbumilla kuullaan yhdeksän folkin ja folk-popin seutuville sijoittuvaa numeroa. Kiiskilän musiikissa vähäeleinen laulu, akustinen kitara ja taustalle sijoittuvat koskettimet kykenevät välittämään olennaisen, jos nyt pieni rikastaminen olisi ehkä saattanutkin vahvistaa signaaleja.

Vapaudesta on siitä kummallinen ja kiehtova levy, että se on samaan aikaan karu ja lohduttava, miltei kolhoksi karsittu ja yksityiskohdillaan vahvaa peliä pelaava kokonaisuus. Toisinaan muoto on biisin eduksi, toisinaan mielestäni taas ei – niin pitkälle Kiiskilä on minimalisminsa vienyt. Tarpeettoman säästeliäästi annostellut huuliharppu ja taustalaulut olisivat tuoneet useammallekin raidalle lisäarvoa, mutta kolikon toinen puoli on tietysti se, että näin ehdottomana joukkona kappaleet ainakin muodostavat tiiviin, yhtenäisen ja sopusointuisen nipun.

Albumin tähän mennessä julkaistuista sinkuista Minä en ole kone napsahtaa makoisasti allekirjoittaneen Mark Knopfler -hermoon, Kiiskilän rehellisen ja konstailemattoman laulun antaessa lyriikoille painoa ja arvoa. Toisinaan mies tyylittelee puolittain välinpitämättömällä laulullaan kuin Dave Lindholm, hetkittäin fatalismin aallot iskevät kuin syntetisaattoreista vapaan Leonard Cohenin tiputtelemat rivit, joissa jokaisen sanan paikkaa on punnittu loputtomiin.

Vapaudesta voi kaikessa ehdottomuudessaan olla hieman hankala albumi sulatella, mutta mm. Meissä kaikissa ja 18 ovat sellaisia kappaleita, joiden soikin päästä kaikkien kuultaviksi.