Kehro: Urdiala

Ektro Records

Musiikilla ei periaatteessa ole olemassa mitään rajoja. Tältä pohjalta yllätyin enemmän kuin hieman, kun Kehron instrumentaalialbumi soi ensi kertaa kammiossani ja ryhdyin tutustumaan kiekon eksoottisiin ja etnokkaisiin mantereisiin. Yhtyeen takaa löytyy värikäs joukko eri taustoilla varustettuja ihmisiä, mutta nimien listaaminen vain loisi ennakko-odotuksia, tarpeettomia viittauksia sekä epämääräisiä odotuksia, joten annetaan musiikin itsensä puhua.

Parin lyhyemmän numeron jälkeen soiva Martankari on yksi lempikappaleistani tällä kymmenen raidan mittaisella instrumentaalipaketilla. Rennon kiireetöntä ja paineetonta kitarointia naksuttelevan rytmin päällä, ja jossain taustalla voi kuulla lähes häivytetyn huuliharpun piirtelyä. Tässä on kaiken muun lisäksi niitä mystisen lännen auringonlaskuja, jotka on jotenkin siirretty kotoiseen saaristomaisemaan – ja vieläpä sangen onnistuneesti.

Kehro liikkuu maailmanmusiikin turuilla ja toreilla luontevasti, napaten jotain pientä latinalaisesta Amerikasta, löytäen Aasian loputtomista kulttuureista pieniä sävyjä ja asettuen Afrikan ikuisen taivaan alle kuin luonnostaan. Näin Kolu voi soida kuin pieni länsiafrikkalainen helmi, Kasilan jouhevassa juhlinnassa Karibian rytmit ja irrotteleva sähkökitara svengaavat kuten vain voivat, Kikurin asettuessa – ainakin omasta mielestäni – jonnekin pohjoisten metsien yläpuolelle.

Kun unohtaa rajat Urdiala voi opastaa sinut oikeastaan minne tahansa. Sen kauniit, melodiset sävelmät ja rakennelmat ovat kuin unohdettu kieli, jonka jokainen meistä sydämessään tuntee.