Ville Valo & Agents: Ville Valo & Agents

Viime vuosituhannen lopussa muutamalla Rauli “Badding” Somerjoen kappaleella ihastuttanut Ville Valon ja Agentsin yhteistyö odotti loogista jatkoaan 20 vuotta. Kun HIM laittoi lopullisesti pillit pussiin vuodenvaihteessa 2017–2018, Agents-pomo Esa Pulliainen tiesi, että vihdoinkin voisi olla aika valoisalle liitolle.

Uutta Badding-tribuuttia markkinoidaan luonnollisesti harvemmin kuultuna Ville Valon suomenkielisenä levynä, mutta kyllä tämä ensisijaisesti Agentsin albumi on. Valon pehmeä ääni on miellyttävä, mutta tulkinnassa, monipuolisuudessa ja raa’assa voimassa se häviää tämän albumin esikuvalle Rauli “Badding” Somerjoelle. Onneksi Valo ei kuitenkaan imitoi, vaan vetää hänelle luontevaa linjaa, jossa HIM-Valon maneerit loistavat kirkkaasti – poissaolollaan.

Pulliainen on kaivellut Somerjoen levyttämättä jääneistä kasettidemoaihioista mukaan lauluja, jotka ovat saaneet uuden elämän. Orpolapsi kiurun ja Syksyn lapsia ovat yllättävän kova valuuttaa Badding-hittien joukossa. Ensin mainitussa omaelämänkerrallisuus riipaisee syvältä (kodittoman linnun ääni sydäntäni halaa). Julkaisemattomista Badding-demoista jalostetut instrumentaalit Kirstinkulma ja Kettu liukuvat omassa elokuvallisessa todellisuudessaan Pulliaisen kitarankaulaa pitkin jumalaisen kauniisti.

Molemmat osapuolet tekevät kunniaa Baddingille kadehdittavan tyylikkäästi. Velanmaksu on niin ytimessä, että kuulija tuntee itsensä toisinaan jopa ulkopuoliseksi. Tunne haipuu kuitenkin nopeasti, sillä uusien laulujen lisäksi vanhat klassikot ovat saaneet uudet sovitukset. Esimerkiksi Kuihtuu kesäinen maa aiheuttaa samanlaisia kylmänväreitä kuin alkuperäinenkin, ja Ikkunaprinsessan beat-sovitus rullaa komeasti. Kun mukana on kurositeeteiksi jääviä mutta historiallisesti merkittäviä Baddingin itsensä laulamia rokkivetoja, slaavilaisen iskelmän, rautalangan ja rock’n’rollin sulautuma ei jää vajaaksi.

Sillä kaikkea sitä Badding oli. Ja paljon enemmän.