Kaihuavaara: Jostain on lähdettävä

Pihkassa Musiikkituotanto

Kaihuavaaran debyyttialbumi on kahdeksan kappaleen kokonaisuus, jonka osasilla ei vokalistin lisäksi tunnu aluksi olevan juuri mitään yhteistä keskenään. Periaatteessa soundimaailma on kyllä ehyt ja virtaviivainen, mutta pinnan alla vaikuttaa piileskelevän loputon määrä ristiriitaisia virtauksia. Aiemmin Muurola-yhtyeestäkin tuttu artisti esittää suomenkielistä poprockia, mutta paljon tuota kapeammaksi rajausta ei sitten voikaan enää kaventaa.

Aiemmin jo sinkkuna ilmestynyt Kuume löytää analogisen 70-lukulaisen popin mureat soundit ja 90-luvun ahdistuksen, leipoen löysempitempoisesta siivusta yllättäen kerrassaan napakan piilokärjen. Sukankuluttajan kosmos modernisoi yleiskuvaa kevyellä elektrosilauksella sekä jousilla, mutta vasta Neuroosi saa kiskaistua kireistä jousista ja jynkyttävästä synakuviosta jotain vapauttavampaa. Ollaanhan tässä jo puolivälissä hiippailemassa pitkin Jukka Takalon värikästä suomikupletin modernisoitua kuistia, mutta kelpo kappaleen ansiosta moisesta ei tänään niuhoteta.

Levyn todellinen kruununjalokivi on kuitenkin Jaakko Laitisen kanssa ikuistettu Positiivisuushaaste, jolla Kaihuavaaran moderni kansanlaulelma ottaa viimein tulta kuten pitääkin. Kantaa otetaan virne suupielessä, mutta otsat eivät rypisti turhista murheista, sillä murehtimalla itsekseen ei yksikään probleema katoa tästä maailmasta.

Hämmentävä, yllättävä ja taatusti erilainen annos, josta ei vieläkään oikein tiedä, että onko tämä nyt lintu vai kala. Positiivista on ainakin se, että ideoista ei näytä olevan minkään tasoista pulaa.