Orville Peck: Pony

Sub Pop

Onko jostain päin Yhdysvaltain Nevadaa kotoisin oleva Orville Peck henkilö vai yhtye? Tyhjentävää vastausta ei saada, mutta debyyttialbuminsa kannessa esiintyvä Orville Peck on joka tapauksessa mystinen cowboy, joka on vastannut kaikesta Pony-albumin musiikista, mitä nyt kitaristi Duncan Hay Jennings on merkitty toiseksi kynäilijäksi kahdella raidalla.

Entä minkälainen musiikki saa naamioituneen cowboymme sydämen liikahtelemaan? No sehän on tietysti countryn rautalankainen ja teräskielinen kaiho, kappaleiden kertoessa useimmiten menneen rakkauden tuskasta ja sydäntä kuristavasta surusta, joka on pitkässä juoksussa tappavampi kuin yksikään revolverin syytämä luoti. Videosinkku-biisi Dead of Night, joka edelsi albumin julkaisua, kiteyttää kuvaston kenties osuvimmin. Hitaasti näppäilty sähkökitara puristaa itsestään melankoliaa nuotin kerrallaan, pian mukaan liittyy rytmiryhmä, jota on myös kaiutettu kunnolla. Kaikki soittimet asettuvat kuitenkin Orville Peckin laulun sivuille, yksinäisen cowboyn laulaessa sielunsa kivusta kuin Roy Orbison konsanaan. Luonnollisesti joistain biiseistä löytyy myös puheosuuksia, jotka naulaavat Ponyn entistä tuhdimmin 50-luvulle.

Orville Peck askeltaa siis samalla maaperällä kuin Orbison, Elvis ja monet muut suuret ennen häntä, mutta kun miehen tumma ääni tihkuu karismaa ja voimaa, on menestys suorastaan väistämätöntä. Asiaa auttaa vielä se, että joukosta löytyy Winds Changen kaltaisia rockimpia vetoja, sekä klassisempia balladeja kuten Kansas (Remembers Me Now). Klisheistä, mutta aivan uskomattoman väkevästi toimivaa ja onhan mukana pari aurinkoisempaakin raitaa väriä antamassa.