Monotonia: Debyytti

Omakustanne

Helsinkiläinen Monotonia soittaa angloamerikkalaista kitararockia ja kertoo tarinansa suomeksi. Aiemmin EP-levyn ja nipun sinkkuja julkaissut trio on osuvasti nimetyllä debyytillään jo hyvässä vauhdissa. Albumin viralliset mitathan eivät aivan täyty, sillä yhdeksän raidan mittainen Debyytti kestää rahdun alle puoli tuntia, mutta parempihan se on heivata täyteraidat yli laidan, kuin kuskata esikoisella kuollutta lastia mukaan.

Albumin alkuun vyörytetään ensin kolme sinkkubiisiä, jotka kiistatta edustavat bändin tarttuvinta laitaa. Askeleen myöhässä nappaa Musen laarista kapallisen ja sekoittaa sen Apulantaan. Eihän kaava mikään mullistava ole, mutta lopputuloksena syntynyt kappale toimii yhtäkaikki. Uusi ulottuvuus leikkii enemmän hiljaa/kovaa -akselilla, kertosäkeen rytminvaihdoksen yllättäessä kerran toisensa jälkeen iloisesti. Ennen paremmin rokkaa puolestaan pari naksausta raskaammin, rytmien ja kitaroiden mäjähtäessä kertosäkeessä isosti sisään, mutta bändi osaa myös hillitä vuolaat äänivirrat silloin kun moinen on tarpeen.

Ensimmäiset kymmenen minuuttia kuluvat siis mitä jouhevimmin, minkä jälkeen taso notkahtaa aavistuksenomaisesti. Pohjakosketus ratsastaa pyhällä vimmallaan hetkittäin ihan mukavasti ja Unelmia tarttuu takinliepeestä julistaessaan nimensä suuruutta, mutta vasta akustisilla kitaroilla käynnistyvä Paljon onnea onnistuu rikkomaan kaavaa. Ehkäpä hempeä slovarinkaltainen olisi kannattanut sijoittaa keskemmälle levyä, jolloin se olisi toiminut jakajana hieman toisiaan muistuttavien kitararymistelyjen seassa? Kiekon sulkeva Suuri tuntematon on se neljäs sinkkubiisi, joka julkaistiin ymmärtääkseni jo vuonna 2017. Onneksi hieno numero on kuitenkin kelpuutettu mukaan, sillä tämän raidan myötä albumi päättyy erittäin nousujohteisissa tunnelmissa.