Salaliitto: Puolet

Soit Se Silti

Salaliitto nosti odotuksia kolmatta albumiaan kohtaan mainiolla Outoja valoja -sinkullaan, jolla ilmava indierock ja ns. normaaleja kaavoja sopivasti rikkovat tekstit tekivät taikojaan. Monet albumin tarinoista kertovat haaveiluista, pohdinnoista ja sisäisistä kamppailuista, joissa fakta ja fiktio sekoittuvat toisiinsa. Rakkaus, rakastuminen, eroaminen, kaipuu, ehkä jopa syyllisyys – tuntojen kirjo on laaja.

Levyn tarttuvinta raitaa em. sinkkusiivun lisäksi edustaa helkkyvillä kitaroilla päivänpaistetta kevättalveen tuova 29250, joka haikailee taakse jääneen lapsuuden ja nuoruuden perään. Eikä vanhojen ystävien ikävöinti tarkoita murehtimista, sillä kertoja on oivaltanut juuri tämän olevan sen oikean päivän tehdä kaikkea mukavaa. Tuo omien mahdollisuuksien tunnistaminen ja ymmärtäminen leimaakin monia kappaleita, tosin kuulijallekin jätetään riittävästi tulkinnanvaraa.

Todellinen viiden tähden kitarapophelmi on myös Valtatie 8, bluegrassin mukaan yhtälöön tuova äänellinen vastine roadmovielle. Unenomaisessa tarinassa Vanha Rauma saa vaikka vajota mereen ja Olkiluoto pamahtaa, sillä perillä odottaa jotain paljon tärkeämpää – mutta aika on käymässä vähiin. Aamulla kaikki on toisin ansaitsee myös erityismaininnan, sillä hypnoottisen virran indierocktaiallaan synnyttävä kappale avautuu aivan omanlaiseensa ulottuvuuteen.

Salaliitto sekoittaa vesiä melankolian ja elämänmyönteisen tyylin välillä siten, että useammassakin kappaleessa nämä kaksi eri maailmaa limittyvät toisiinsa. Sävellykset sijoittuvat myös omaan ajattomaan paikkaansa, jossa mennyt, nykyinen ja ehkä hiukan tulevakin asettuvat samoihin tiloihin. Tässä täytyy olla jokin suurempi salaliitto takana…