Lohkare: Omassa ajassa

Eclipse Music

Suomirockin vahvaksi tulokkaaksi tituleerattu Lohkare kierii reippaasti ylös ja alas suomirockin mäntykankaita, juuttumatta tarpeettomasti melankolian korpiin tai murheen syviin lammikoihin. Härmäläisen perinteen mukaisesti lyriikat pelailevat sanoilla ja pieni pilke pysyy silmäkulmassa, jos nyt ne huumorirokkailut jätetäänkin toisille. Onneksi.

Jotain uskosta omaan materiaaliin kertoo se, että Pauli Hanhiniemen vahvistama Rauhaa-kappale, sekä aiemmin menestyneinä sinkkuina ilmestyneet Eipä hullumpaa ja Laihaa lohtua on sijoitettu kaikki albumin jälkimmäiselle puoliskolle. Omassa ajassa onkin ilahduttavan ehyt kokonaisuus, jonka palikat tuntuvat loksahdelleen luonnollisille paikoilleen, eikä joukossa ole ainuttakaan kuvaan kuulumatonta numeroa. Myrsky nousee ottaa toki etäisyyttä, mutta kiekon sulkijana siivu seisoo ylpeästi paikallaan.

Lohkare osaa jatkaa toisten työtä luontevalla ja omalta kuulostavalla tavallaan. Bändin ominta alaa ovat angloamerikkalaisen kitararockin suomitetut lajit, joissa blues on enemmänkin asennetta ja koskettimet asettuvat tukevaan asemaan kitaroihin nähden. Kuivahkolla kitarasoundilla ruuvaileva Tuomitun tuuri onnistuu kuulostamaan kertosäkeessään Eppu Normaalilta ja säkeistöissään taas hieman Kolmas Nainen -yhtyeeltä, eikä biisi silti vaikuta millään tavoin toisilta näpistetyltä.

Vauhtii voisi taas periaatteessa olla jokin vanha jenkkistandardi, josta Lohkare loihtii keittiössään herkullisen hämäläisen munalla, eikä mitään tulista kreoliannosta Joe Bonamassan tyyliin. Mutta perusainesosat ovat silti samat, mikä liittää bändin syvän etelän jonnekin Hankoa kauemmas. Bluesukko uskaltautuu jopa lähemmäs Mississipin rantatörmiä, kertojan valitellessa poloista kohtaloaan väärässä ajassa ja paikassa – eli sieluun on tosiaan hiipinyt blues.

Vaihteleva, värikäs, hieman yllättäväkin toinen pitkäsoitto, jota pyöritellessä on helppo allekirjoittaa puheet loistavasta tulevaisuudesta. Eikä siinä bändin nykyhetkessäkään ole kyllä mitään valittamista.