Pastis: Circles

Stupido

Kerrassaan mainion Around Here -sinkun jokin aika sitten pyöräyttänyt Pastis on saanut debyyttialbuminsa julkaistuksi. Helsinkiläinen indierock-kvintetin esikoinen on luonnollisesti osittain kooste kaikesta tähän mennessä koetusta, mutta se ei heikennä kiekon voimaa.

Jo julkaistusta materiaalista Amazon ja huikaisevan upea Valour Valour piti ehdottomasti saada mukaan, eikä rokkaavamman Sheepskin Girlin rannalle heivaamisessa olisi ollut mitään järkeä. Kannattaa muistaa, että kelpo poprock-siivuja ei ole koskaan liikaa ensimmäisellä albumilla.

Uudesta materiaalista The King and the Good Hangman, sekä 50-luvun viboja mukaan tuova Got a Light saavat alkupuolen loistamaan. Ensinnä mainittu pitää sisällään yhden levyn vahvimmista kertosäkeistä jälkimmäisen rokatessa kesäpäivän paisteessa, kuin 50-luvun rock-elokuvissa konsanaan. Pastisin surisevat kitarat ja nakuttavat rytmit eivät kenties ole uusinta uutta, mutta jotenkin bändi osaa kääntää kaikesta esiin paremman puolen. Jopa niistä selvimmistä klisheistä ja standardeista.

Juuri kun kitarakudelmissaan uiva Circles uhkaa puutua saapuu Barrack Street ja pistää paletin reippaasti uusiksi. Henry Morton Stanleyn ja tohtori Livingstonen kuuluisa tapaaminen on innoittanut bändin luomaan herttaisen, pienen ja ympäristöstään erottuvan pop-helmen. Disco Volante kiitää myöhemmin lentävän lautasen tavoin, ja albumin sulkeva Circles tuntuu sitovan harvat roikkumaan jääneet nyörit viehättäväksi rusetiksi.

Simppelin, sydäntä lämmittävän ja eri tasoilla toimivan indie rockin parissa viettääkin mieluusti pyöräytyksen toisensa perään. Pastis on kiistatta alkuvuoden ilahduttavimpia debytantteja, jonka tekemisiä tulee tämän jälkeen seurattua huomattavasti tarkemmin.