Aavikko: Monopoly

Ektro

Aavikko on niitä yhtyeitä, jotka ovat jotenkin jääneet viime vuosina tarpeettoman vähälle huomiolle omalla musiikkitutkallani. Ihastuin ryhmän persoonalliseen synamusiikkiin jo 90-luvun lopulla, koin loistavia keikkoja uuden vuosituhannen alkupuolella ja kaiketi olin jonkin sortin aavikkoistikin, nyt kun tarkastelen menneitä aikoja. Mitä siis tapahtui?

Vahvasti aiemmasta poikennut vuoden 2016 Okeanos taisi viivähtää soittimessani osapuilleen kerran, eikä Novo Atlantiskaan herätä juuri mielikuvia. On siis koittanut aika joko rakastua uudelleen, tai sitten vain antaa vanhan asian olla. Monopoly on saatetekstin mukaan eräänlainen vilkaisu tulevaan, 1920-luvun futuristin silmin tosin. Voisiko yhtyeen kuudes albumi olla sen oma Metropolis?

Aavikko on siistinyt ja puunannut elektronista soundiaan, se nyt ainakin on selvää kun Volt Age iskiee remiksatun Pet Shop Boysin tavoin. Jarremaisempaa juoksuttelua synavirran äärellä esittelee Sleepstorm, jonka ro-ro-robottimaiset eleet ovat Daft Punkille vähintäänkin neonhohteisen drinkin verran velkaa. Olumpia jatkaa bändin pitkän linjan yhteyksiä italialaisten halpis scifi-leffojen ääniraidoille, tosin budjetti on nyt korkeampi kuin niillä heti Star Warsin perään lykätyillä tekeleillä. Ensimmäinen Tron ja John Carpenterin maalailevammat aikaansaannokset käyvät myös mielessä kun Satellite pyörii taivaan kannen yllä.

Yksikään näistä raidoista ei ehkä myllerrä henkilökohtaista universumiani täysin uusiksi, mutta ne ovat kaikki hienoja ja omanlaisiaan kudelmia, joissa jokaisessa on löydettävissä myös ydin ja alkupiste. Naksuttelevat rytmit, pulputtavat kohotukset ja tarttuvat melodiat ovat kaikki tuttuja Aavikko-elementtejä, soundien ollessa Aavikolle ominaisesti samaan aikaan retroja ja futuristisia. Kyse ei olekaan niin paljon siitä, mitä bändi antaa kuin siitä, mitä odotin sen antavan. Ja kun Monopolyn tottuu ja kasvaa, sen voi huomata olevan oikeastaan mitä upein ja ihastuttavin kiekko. Ei minään menneen jatkeena, vaan aivan omana uutena lukunaan alati kasvavassa kirjassa, jossa vain otetaan huomioon kaikki tähän mennessä tapahtunut.

Mennyt ja tuleva, tästä päästäänkin luontevasti takaisin albumin teemaan. Tutkimusmatkan tulokset osoittivat siis, että jos kaiken perusta on lähes sadan vuoden päässä kimallellut futurismi, on materiaaleja vähintäänkin pinnoitettu niin 70- kuin 80-lukujenkin kromauspajoilla. Monopoly saattaa nimenä kalskahtaa kylmälle merkantilismille, mutta uskon soundien välittämään optimistisuuteen.