Mika Byman & Kovat otteet: Syvään etelään

Omakustanne

Suomalaisen kantrin spektrin laajuus ja korkea ikä yllättivät minut jokunen aika sitten, kun luin kerrassaan erinomaisen Mystiset metsätyömiehet ja keskikalja-cowboyt -kirjan. Tuolta pohjalta Mika Bymaninkin toimet suomikantrin parissa näyttäytyvät jonkin verran uudessa valossa.

Kovat otteet -orkesterin kera kesällä 2016 julkaistu edellinen albumi teki pesäeroa aiemman soolomateriaalin yönmustaan lohduttomuuteen. Sama liike jatkuu myös nyt, sillä vaikka Minuu kutsuu kuolema, niin eteenpäin mennään reilusti kantrirokaten, kuoleman ollessa mahdollisesti enemmänkin symbolinen – aivan kuten se unten valkea Lada. Lujalla laatuvauhdilla kuljetaan myös Syvään etelään, joka löytää Eldoradonsa jostain Kymenlaakson kultamailta.

Bymanin kirjoittamat lyriikat ovat edelleen ehkä tarpeettomankin mustanpuhuvia, pienten sanallisten leikkien värittäessä alamäkeä. Onhan tuo välillä suorastaan puuduttavan hirtehistä menoa, mutta ainakin mies on tyylilleen uskollinen. Toisaalta tekstit luovat inhorealistisen kuvan niin keikkapaikkojen ’charmista’, elon teitä vaivaavasta ikuisesta kelirikosta, kuin suomalaisen miehen kivisen sydämen reunoilla rehottavista puskista. On niissä kuitenkin jotain kukkia, vaikkeivat kenties floristeille kelpaisivatkaan kimppuihin sidottaviksi.

Albumin virallisen osuuden sulkeva Latna Moro kiihdyttää alun alakuloisesta kipaleesta yllättäen melkoiseksi instrumentaalirevittelyksi, viimeisen minuutin puskiessa boogieta rockin kylkeen niin että munuaisissa tuntuu. Pinnat tästä yllätyshyökkäyksestä, jonka jälkeen hienoisen odottelun päätteeksi kuullaan Tabac & tunteet / Kantria ja kaljaa -sinkku. Bonukset myös ihan oikeasti lisäävät kokonaisannoksen arvoa tällä erää, mistä stetsonin nosto Bymanin & kumppaneiden suuntaan.