Cleaning Women: Intersubjectivity

Svart Records

Cleaning Women ehti julkaistu uuden vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä peräti kolme pitkäsoittoa, jotka linkosivat kotimaisen pioneeriyhtyeen tyystin omalle radalleen. Pyykinkuivaustelineillä ja ties millä kilkutuksiaan luonut elektro-ryhmä iski etenkin Aelita –The Queen Of Mars -albumilla siivousvälineensä kultasuoneen. Vuoden 2009 U jäi polkemaan hiukan paikoilleen, eikä bändistä ole julkaisurintamalla kuultu tuon jälkeen mitään – ennen kuin nyt.

Onko mikään sitten muuttunut kovinkaan paljoa näissä lähes yhdeksässä vuodessa? Itse asiassa on, ja vaikka ensikuulemalla meno vaikuttaa kovasti samalta vanhalta, CW:n soundi on kuin huomaamatta muuntunut ja organisoitunut, tiettyyn pisteeseen saakka nyt ainakin. Ehkä äänisiirtymään vaikuttaa myös se, että levyjen välillä elektronisista äänistä edelleen innoittunut kolmikko on puuhannut kaikkea muuta, Sodankylän elokuvajuhliin rakennetun Kinobox Obscuran edustaessa vain yhtä omanlaistaan suuntaa.

Mutta palataan itse asiaan, eli musiikkiin. Intersubjectivity tarjoaa sitä kymmenen raidan ja noin 36 minuutin verran, eikä yksikään kappale tai osa ole tällä erää tarpeeton, jos nyt kokonaisuus on – jälleen kerran – hieman ristiriitainen. Bändin itsensä tuottama levy kuulostaa aiempaa orgaanisemmalta, lihasten noustessa rattaiden rinnalle ja esityskielien ollessa tällä kertaa ihka oikeita. On vaikea sanoa, kuinka paljon tästä kehityksestä on kiittäminen Einstürzende Neubautenin Alexander Hackea, joka sai kuuleman mukaan säätää soundit kohdilleen ja etsiä musiikin ydintä luodusta massasta, mutta yhteistyö tuntuu sujuneen ongelmitta.

Intersubjectivity ei ole pullollaan tarttuvia hittibiisejä, jotka auraisivat formaattiradioiden listat uusiksi, mutta kyllähän saksaksi esitetty Party Teufel on aidosti tarttuva EBM/industrial -tutkielma. Alkupään Itä-Saksa ja tekno-vaikutteista vapaa KMFDM saman sateenvarjon alla? Miksipäs ei. Toisaalta We Work It Out pyörii yöpopillaan luontevasti Depeche Moden jukeboksin kylkeen ja typerryttävän yksinkertaiseen koukkuun rakentuva Playoff tuo missä tahansa karsintasarjassa jatkopaikan.

CW tekee omaa juttuaan omin ehdoin, mitä vasten uuden albumin ’pienet myönnytykset’ voi nähdä vain osana normaalia kasvuprosessia. Mitä siitä, jos esiintymiskieli nyt onkin englanti – miksi se ei voisi olla länsimaailman yleisin kieli, jos viestejä halutaan välittää?