Hyvät Ihmiset: Hyvät Ihmiset

Omakustanne

Mitä kaikkea mahtuukaan musiikin ihmemaailmassa Mars Voltan ja Tuula Amberlan väliin? Varmaan aika monia asioita, mutta helsinkiläinen Hyvät Ihmiset -orkesteri on valinnut nämä kaksi pistettä edustamaan oman ilmaisunsa eräänlaisia reunamerkkejä. Viisihenkinen yhtye julkaisi jo viime vuoden lopulla tämän esikoisalbuminsa, jolle luvataan alkaneen vuoden puolella vielä jatkoa, mutta mistä tässä on lopulta oikein kyse?

Hyvät Ihmiset osaa vinkata silmää post-iskelmälle, funkahtavalle poprockille ja progehtavalle suomirockille, mutta kaikista juonteistaan huolimatta se on ensisijaisesti angloamerikkalaiselle perinnölle syntynyt rockyhtye. Biisit toistavat siis tuttuja kaavoja ja noudattavat alan sääntöjä, kitaroiden asettuessa kuin luonnostaan äänivallin päälle. Kuusikielisten mahti on jopa niin suuri, että Pirta Laaksosen persoonallinen laulu uppoaa ehkä tarpeettomankin syvälle vallin sisään. Esimerkiksi riemukkaasti modernia mölyrokkiaan ruhjova Aspa ja rytmikkäämmin bassolinjansa voimin puristeleva Apina ovat tällaisenaankin mainioita biisejä, mutta voisi niistä lyriikoista kyllä paremminkin saada tolkkua.

Noin neljän minuutin mittaiset kipaleet rakentuvat tarkasti pohdituista ja punnituista palasista, joiden sisäiset avaruudet vihjailevat tulevista kultakausista ja kultaisista horisonteista. Ykköslyöntejä joukkoon ei vielä mahdu, mutta Todella kiire helkkyy jo ansiokkaasti Tuvalun tapaan ja Syyttömänä tuomitun kesä pyörittää poprokkiaan kuin takavuosien Lemonator, mitä nyt ote on pari piirua kovempi. Lupaavaa.