ATK: I & II

Stupido

Uusi ja uljas tiedon aikakausi on mahdollistanut yhteydenpidon ja kanssakäymisen ennenkuulumattomin tavoin. Esimerkiksi ATK-yhtye sai alkunsa projektinsa, jossa tarkoitus oli tehdä musiikkia yhdessä tapaamatta koskaan kanssasoittajia. Alkuräjähdyksen jalo idea muuntui tässäkin tapauksessa matkalla ja ATK kasvoi jossain vaiheessa ihka oikeaksi bändiksi, siis sillä tavoin kuin me bändit helpommin yhä ymmärrämme. Muuntuneelta pohjalta myös aiempien nettijulkaisujen niputtaminen yksiin kansiin tuntui näin varsin perustellulta.

Entä mistä tässä sitten on kyse – itsekseen soittamisen idean lisäksi siis? ATK on punk/hc -bändi, jonka biiseissä tallaa survotaan lattiaan surutta. Korva löytää myös elementtejä, jotka yhdistetään yleisemmin punkahtavan ja uuden aallon vaikutukselle alttiiksi jääneelle suomirockille. Kiekolle on runnottu kokonaista 29 raitaa, joista vain muutama saavuttaa kahden minuutin haamurajan.

Tämä huippunopea tykitys on bändin vahvin ase, mutta samalla se on myös se arin Akilleen kantapää, johon osuu matkan varrella parikin nuolta. Vaikka kiekkoa kuuntelee kuinka, tahtoo vauhtisokeus hiipiä mukaan viimeistään Avaruusmittarin kohdilla. Eikä se varsinaisesti ole biisin vika, omassa päässä alkaa vain sirittämään kun pohtii, että vieläkö tätä jatkuu kahdenkymmenen raidan verran. Ei sitä vanha enää jaksa kuten ennen…

Miehistö on kautta linjan kokenutta kaartia ja tältä pohjalta alkuidea tuntuu vain entistäkin riehakkaammalta. Kitarassa on Ari Taiminen (Viikate, Koljosen tiekiista, laulusta vastaa Toppo Koponen (Eläkeläiset, Kumikameli), bassottelua tarjoaa Kaikka Kangasmäki (Stam1na) ja Ohto Pallas (Dead in the Water) iskee rummuista punkit ilmoille voimalla. Keikoille nimekäs nelikko ei ehdi aivan tässä muodossa, mutta kiireisen Kaikan paikkaa Lene Lennartti (Terveet kädet). Keikoilla kaava toimiikin varmasti huomattavasti väkevämmin, sillä niinhän sillä punkille tahtoo aina käydä.