The Tølks: Malefunction

Concorde Music Company

The Tølks, jonka nimi kuuluu kuulemma lausua muodossa ”The Tölks”, on kotimainen hard rock bändi hieman usvaisella historialla. Tarina ei kerro mitä miehet ovat aiemmin puuhanneet, mutta habituksista ja kiekon rosoisesta rokista päätellen tämä ei ole herrain ensimmäinen yhtye.

Ryhmä on sullonut pitkäsoitolleen kymmenen raitaa, joka on osapuilleen optimaalinen määrä The Rolling Stonesin ja sen lukuisten lasten ja lastenlasten innoittamaa musiikkia. Kitara on soitinten kiistaton kuningas, mutta se ei sulje ovea saksofonilta ja satunnaisilta kiippareilta, jotka koristelevat kitaristien laulusuorituksia. Englanninkieli ei taivu kuin paljasjalkaisella oxfordilaisella, mutta olennainen kyllä välittyy.

A-puoli on kiekon suoraviivaisempi osuus ja Yellow Liquid on mitä rullaavin siivu hard rockin tarttuvammasta kyljestä. Mikähän siinä muuten on, että sarkastiset biisit ovat niin usein rockin saralla niitä kaikista mehukkaimpia kappaleita? Tai ainakin uskon arvaavani mitä tuo tekstissä mainittu, päästä löytyvä keltainen neste oikein on. Seuraavaksi leukaperään jysähtää Shut Up, joka puristaa olennaiset osat entistä tiiviimpään pakettiin. Jouhevasti etenevää paahtoa, jonka lyriikat kehottavat kohdettaan painumaan hiiteen kulkematta lähtöruudun kautta.

Nämä kaksi iskubiisiä kestävät yhteensä hädin tuskin viittä minuuttia, joten rankkaa mankelointia on aika höystää Empty Streetsin tunnelmoinnilla. Ei The Tolks varsinaisesti vielä mikään uusi The Smiths ole, mutta osaa kyllä maalata tummemmillakin teloilla. Ja tässähän sitä onkin jo settiä, jota kelpaa hieman muokata ja muuntaa, kun biisit puskevat pikajunan tavoin eteenpäin.

B-puoliskon astetta jurottavammista vedoista Jack the Reaper on puolestaan se, joka jää jo noin kerrasta kolisemaan ajatuskopan pohjalle. Tarinahan kertoo mieleltään järkkyneestä raukasta, joka saattaa silti löytää lohdun tuikkeen – tai sitten ei. Tulkinnalle kun jätetään runsaasti tilaa. Nostetaan esiin myös rauhallisempi Selfish Means, jolla ryhmää ottaa kantaa planeetan loputtomaan raiskaukseen. Maailma ei välttämättä ole parempi paikka tämän kiekon jälkeen, mutta vielä löytyy tilaa kunnon rock’n’rollille.