Jonny Greenwood: Bodysong

EMI

Jonny Greenwood, Radioheadin kitaristi. Herran soololevy, joka on myös samannimisen elokuvan soundtrack. Kolmetoista raitaa erittäin kokeilevaa äänimaailmaa, jossa jopa emobändin 2000 –luvun kaksi ensimmäistä taiteellisen irtioton leiman saanutta pitkäsoittoa Kid A ja Amnesiac jäävät alemmille palkintosijoille instrumentaalisten unitrippien maalailussa. The Emperor Quartetin jousimaalailuita ja torvi- ja rytmisektion jazzfiilistelyjä tarpeen mukaan mausteena, käypä veliveikka Colinkin 24 Hour Charleston -raidalla vierailemassa basson varressa. Levyn meininki vaihtelee unitripin ja sekopäisen skitsoilun välillä, tippuen hurmaavien melodioiden hekumasta monenmakuisen teollisen kilkuttelun kautta aina vääristyviin huminoihin ja uhkaaviin musiikillisiin kauhukuviin. Kuuleepa Splitter -raidalla jopa kahelin jazzilmaisun ja drum’n’bass –taustojen yhteennivomista. Hyvältä tripiltä huonoon ja takaisin, miten milloinkin vinksahtaen. Mielenkiintoista. Jopa jossain mielessä viihdyttävää.

Jos Bodysong koskaan tulee Suomessa elokuviin, sen täytyy olla joko kauhua, David Lynchmäisesti kieroutunutta trilleriä tai jotain muuta rajoja rikkovaa, esimerkiksi modernia taideanimaatiota. Taustamusiikkina levy sopii mainiosti yön hiljaisiin tunteihin, syvällisenä kuuntelukokemuksena saattaa niksauttaa maailmankuvaa, mutta mitään sen suurempaa suoraa musiikillista nautintoa se ei ainakaan minulle tarjoa. Kuten mainitsin, koen levyn erittäin monipuoliseksi ja antoisaksi äänitutkielmaksi, josta sen viihdearvonkin oikeissa tilanteissa ja sfääreissä saattaa löytää. Mutta mihinkään perinteiseen ”musiikki” –mielikuvaan Bodysong ei tahdo oikein upota. Levyssä voi nähdä suoraa jatkumoa Radiopäiden mainituilla levyillä aistittuihin kokeilunhaluun ja irtiottoon saavutetusta kulttimaineesta rockmusiikin piireissä, mutta toki Jonnyn ollessa aivan oman päänsä mukaan vääntelemässä nipukoita ja namikoita on kokonaisuus jotain paljon henkilökohtaisempaa häröilyä. Ja tietysti osana elokuvaa kertoo omaa kieltään sen tunnelmasta ja teemoista. Äkkivääremmän taide- ja jazzmusiikki-ilmaisun ystäville, Creepin ystävät älkööt suotta sijoittako eurojaan tähän.