Houwitser: Damage Assessment

Osmose Productions

Alankomaista nousee yksi toisensa jälkeen raskaampia ja raskaampia brutaalia death/grind-metallia tahkoavia ryhmiä. Tässä rankassa seurassa Houwitser on raivannut tonttia itselleen kovalla julkaisutahdillaan, ja nyt on vuorossa jo bändin neljäs pitkäsoitto viiden vuoden sisällä. Tyylillisesti jatketaan saman tutuksi käyneen pellon niittämistä, sillä nyt tarjottu hieman reilu puolen tunnin mittainen annos on jälleen alusta loppuun asti erittäin agressiivista ja brutaalia teurastusta.

Levyn kannet kertovat omalla kielellään mitä tuleman pitää – raskaat luista kasatut pääkallo-panssarivaunut ampuvat verenpunaisessa tuhonmaisemassa kuolontultaan. Heti lätyn alkajaisksi kuullaan sanat ”Showtime kid” , jonka kyytipojaksi tarjotaan hetkisen verran tulitaistelun ääniä, taitaapa taustalla kuulua jopa muutama venäjän(?)kielinen huudahdus. Näitä, nähtävästi jonkin sotaleffan soundtrackilta peräisin olevia, ammunta-pätkiä tarjoillaan levyn jokaisen biisin alkuun lyhyinä pyräyksinä.

Kun musiikillinen räiske alkaa ensikerran, käydään tämän vaunun rakennusohjeet nopeasti lävitse. Rummuista vastaava Aad hakkaa patteriaan pyhän raivon vallassa, basisti Theon vastatessa tälle maanjäristystaajuuksilla, kaksikko on muuten ainoa mitä on jäljellä vuoden 1997 aloituskokoonpanosta. Runsaasta, nopeasta, särmäisestä ja teknisestä kitaran kurituksesta on muodostunut Alexin yksinoikeus, kun alusta asti mukana ollut toinen keppimies Michel löi viimevuonna plektran pöytään. Laadukkaiden örinöiden takaa löytää Stanin, joka tosin tyytyy liikaa samantyyppiseen – vaikkakin hyväksi havaittuun – lähestymistapaan. Laulukielenä on jälleen englanti, vaikka eipä noista lyriikoista juuri selvää saa.

Kahdeksasta brutaalista rankaisusta edukseen erottuvat toisena soiva Parasomy, sekä livenä pittiin liikettä takuulla aiheuttava Paradise To Purgatory. Myös kuudentena soiva Skineater nousee päänmitan muiden loppupuolen raitojen yläpuolelle, lähinnä sovituksellisilla ansioillaan. Muuta levyä tuntuu vaivaavan lievä varmanpäälle peluu. Teknisesti, soundillisesti ja tuotannollisesti tyydytään niihin tuttuihin ratkaisuihin, vaikka järjestelmällisesti levyn parhaimmat hetket koetaan niillä hieman ’kokeellisimmilla’ raidoilla. Lisää rohkeutta oman tien löytämiseen ja sen pitäisi olla siinä. Nyt kadotaan vielä liiaksi massan sekaan.