Robben Ford: Purple House

Ear Music

Yhdysvaltalainen Robben Ford omaa huiman musiikillisen historian. Kymmenien omien tallenteiden lisäksi miehen kitarointia, laulua ja biisikynän tuotoksia kuullaan sadoilla muiden artistien ja bändien julkaisuilla. Yhteistyötä on tehty niin George Harrisonin kuin Kissinkin kanssa. 70-luvulla mm. Joni Mitchell, Barbra Streisand ja Jimmy Witherspoon luottivat Fordin kitaristitaitoihin ja mies kuului 80-luvulla hetken jopa Miles Davisin bändiin. Blues, jazz, pop ja rock – nämä kaikki luonnistuvat mieheltä, joten mitä herra mahtaa tehdä sooloillaan?

Purple House on selvääkin selvemmin blues rock -levy, todetaan se heti kättelyssä. Fordin itsensä puoliksi Casey Wasnerin kanssa tuottama kiekko on tehty pitkälti Tennesseessä. Mitä nyt lisänauhoituksia on käyty rustaamassa Alabaman legendaarisessa Muscle Shoals studiossa, sekä Kaliforniassa. Soundiltaan, fiilikseltään ja tyyliltään Purple House on kuitenkin kotoisin mitä selvimmin Yhdysvaltain syvästä etelästä, jossa bluesin pirtaan on aina osattu lisätä jotain taianomaista.

Yhtä vaille kaikki raidat itse kiekolle rustannut Ford on oikea mies kitaran varressa, mutta vokalistina herran kyvyt ovat parhaimmillaankin keskinkertaiset. Harmi että vierailevia laulajia kuullaan vain kahdella vedolla, ja kuinka ollakaan: juuri nuo numerot nousevat eturiviin. Shemekia Copelandin vahvistama Break in the Chain ja Travis McCready suoritus Somebody’s Foolissa ovat juuri sitä herkkua, jota bluesrock-diggareille olisi pitänyt antaa kahmalokaupalla. Sen sijaan Ford päätyy omillaan kurjistelemaan Empty Handedin kolkoissa balladihalleissa ja Willing to Waitin kaltaisissa täyteraidoissa.

Purple House ei ole heikko esitys, mutta harmittelen miksi mukaan ei ole otettu niitä paria miltei pakollista blues-standardia. Tutut lainabiisit kun yleensä rytmittävät näitä levyjä ja antavat artistin tiivistää omin sanomisensa muutamaan raitaan, jolloin vältytään keskitasoisten raitojen sumalta.