The Strokes: Room On Fire

RCA

The Strokesin kakkoslevyyn kohdistuneet odotukset olivat jatkuvan mediamyllytyksen jäljiltä paisuneet järjettömiin mittakaavoihin. Kaikilta tuntui rytäkässä unohtuneen että kyseessä olevaa bändiä ei hyvällä tahdollaankaan voi pitää minään rock’n’rollin suurena uudistajana, saatikka pelastajana, vaan perinteitä kunnioittavana ja varsin rehtinä rokkiretkueena. Itsekin hätkähdin hieman ensi kertaa Room On Firea kuulostellessani – näin simppeliä rytkettäkö se maailman kohutuin bändi on saanut aikaiseksi? Olin toki ahkerasti perehtynyt Strokesin debyyttiin, joten tiesin lähtökohdat varsin hyvin, mutta olin samanaikaisesti varma siitä ettei bändi ole tyyliään vielä löytänyt. Nyt alkaa uhkaavasti näyttää siltä että olin väärässä. Room On Fire jatkaa tismalleen siitä mihin Is This It jäi.

Jos brittilehdistö ei kaksi vuotta sitten olisi ottanut Strokesia omakseen, ja viisikko olisi jäänyt pienten piirien kulttisuosikiksi, ei Room On Fire toisi tilanteeseen muutosta. Ainoastaan sinkkuvalinta 12:51 pitää sisällään todellisen hittikoukun (siis se simppeli kosketinsoitinkuvio) ja sekin kuulostaa suoraan Elvis Costellon tai XTC:n arkistoista napatulta. Ei paha lähde pöllimiselle, mutta jos rokin tulevaisuus olisi tästä oikeasti riippuvainen, voisi sen elinkelpoisuudelle heittää armotta hyvästit. Tiedän, kierrätys on pop eikä The Strokes ole sopassa yksin, mutta jos levyn parhaat kohdat herättävät vain muistoja menneisyydestä, ei yhtälö ole toimiva. Mielestäni paras rock-musiikki tuntee ja kunnioittaa menneisyyttä, mutta pyrkii kouristuksenomaisesti aina uudistumaan, olivat keinot järkeviä tai eivät. Tällä menetelmällä ovat syntyneet niin useimmat populaarimusiikin mestariteokset kuin myös pahimmat flopitkin. Varman päälle ottajia ei kukaan halua muistaa ja kaikkein vähiten olisin uskonut että The Strokes kuuluu tähän kastiin.

Room On Fire on keskinkertainen levy hieman keskivertoa paremmalta bändiltä, jonka status on jostain syystä nostatettu suoraan Jumalan oikealle puolelle. Jotta bändin luoma kupla puhkeaisi, tarvitsee muidenkin tökätä siihen neulansa. Room On Fire pitää julkisivun kunnossa, mutta voin jo haistaa vallanvaihdon katkeran tuoksun leijuvan ilmassa.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 24.11.2003:

Pisteet:

paras schmarasch.. jokirinne tuntuu lukeneen aika paljon britti julkaisuja ja ilmeisesti perustaa arvionsa muiden juttuihin ja odotuksiin. luulisin levyn olevan ok, jos se tuntuu joltakin. rock musiikin parhaimmuudesta ja listaamisesta ei tule kuin paha mieli. musiikkihan on kivaa, ei tilastoja ja arvoioita.

Nimetön kommentoi 24.11.2003:

Pisteet:

jos jari olisi kirjoittanut:

'it sounds old, but like made in 2010'

olisin varma et jari on mojonsa, q:nsa ja the facensa lukenut.. muuten kivaa.

Nimetön kommentoi 25.11.2003:

Pisteet:

Kiitos Jari, että on olemassa vielä ihmisiä jotka uskaltavat olla rehellisesti jotain mieltä. Meinasin pudota penkiltä lukiessani Soundista miten paljon Tero Alanko kehui lyvyä yhden kuuntelun jälkeen.
Oikeassa olet, ei bändi olisi mitenkään erikoinen jos sitä ei olisi maineeseen kirjoitettu (kirjaimellisesti).

Nimetön kommentoi 25.11.2003:

Pisteet:

no ihan paskaahan se musa on.. eihan sita edes kannattaisi arvostella. niinku muutkin bandit jotka saa "ilmaista" mainosta lehdistossa. on se hyva etta on viela niinkin paljon elitistisia puristeja jotka jaksaa vaahdota kaupallisuuden kiroista rock-musiikissa. niinkun maailmassa on paljon muutakin musiikkia. kuunnellaan kaikki madonnaa rakkaat lukijat..

JariJ kommentoi 01.12.2003:

Pisteet:

Kiitoksia värikkäästä kommentoinnista - mukava huomata että kerrankin yksi levy herättää näin paljon intohimoja, suuntaan ja toiseen. Tuohon brittilehdistö-asiaan on pakko mainita etten ole pariin viimeiseen vuoteen lukenut mitään muuta julkaisua kuin Uncutia, jossa levy sai osakseen ylistävät arviot ja 4/5 tähteä. Mojon, Q:n tai NME:n suuntaan en vilkaissutkaan, mutta käsittääkseni Room On Fire on saanut niissä myös varsin auliin vastaanoton.

Nimetön kommentoi 12.07.2004:

Pisteet:

Kerrassaan mainio levy, jolta löytyy monta hyvää kappaletta.
Jatkaa Is This It'n viitoittamaa tietä mielestäni mainiolla tavalla.
Levylle on kuitenkin mahtunut mukaan pari heikompaa esitystä, joten täyttä viittä tähteä levy ei ansaitse.