Ultramariini: Lasimeri

Tämän vuosituhannen tyylikkäimpiin suomalaisiin pop-yhtyeisiin lukeutuvan Ultramariinin kaikki kolme edellistä albumia ovat keskeinen osa kotimaisen vaihtoehtorockin historiaa. Brittipopin ja elektronisen musiikin sekoittavan yhtyeen kenties paras vastine on nyt jo pillit pussiin laittanut Kent. Sillä erotuksella, että superlahjakkuudestaan huolimatta Joakim Berg ei ole mikään Matti Johannes Koivu, jonka kuulas ääni menisi vaikka katosta läpi.

Neljännellä albumilla yksi on kuitenkin joukosta poissa: sanoituksista ja siten bändin kiehtovasta, Sueden urbaania romantiikkaa muistuttavasta kirjallisesta annista vastannut kitaristi Ville Aalto keskittyy Vuoret-yhtyeeseensä. Sattumaa tai ei, mutta tuoreen levyn Utopia-avausraidassa Koivu tulkitsee haikeana vereslihaista kaipuuta: kuusi kieltä rakkauden/täytti silloin sydämen..

Ultramariinin onni on, että Koivu on ehtinyt harjoitella sanoitusten tekoa jo kuudella sooloalbumilla, joista yli puolet kuuluu kotimaisten lauluntekijöiden 2000-luvun merkkiteoksiin. Kiinnostavaa onkin, että Koivu ottaa tällä levyllä pesäeroa sekä Ultramariinin tavaramerkiksi nousseisiin Aallon kynäilemiin sanoituksiin että omiin soolotuotoksiinsa. Paljas perse jäässä/viheltelen tässä -tyyppinen lähestyminen on tyyliltään varsin kaukana aiemmasta bändi- ja artistielämästä.

Ultramariini on sinisen sävy. Sana ultramariini tarkoittaa merten takaa. Hämeenlinnalaislähtöisen bändin musiikissa onkin selittämätön kaukokaipuun tunne: bändin lohduttava melankolia on kirkasta ja puhdasta. Lasimeri on monessakin suhteessa erilainen kuin bändin ensimmäiset albumit, mutta se on vain hyvä asia. Lasimeri seisoo ylväänä omillaan. Se ei kutsu vellomaan nostalgiassa, vaan tarjoaa kokonaan uusia tunteita.