Woods Of Belial: Deimos XIII

Firebox

Fortuna ei ole juurikaan hymyillyt Woods Of Belialin kolmikolle, kun tätä levyä on kuluneiden vuosien aikana verkkaiseen tahtiin kasattu. Sessiot Deimos XIII –levyn tiimoilta starttasivat ensi kerran jo 1998 ja siitä tähän päivään mennessä on tälle ryhmälle tapahtunut miltei kaikki mahdollinen joka voi levyn julkaisua hidastaa. Nyt työ on viimein valmis ja vuosia kestänyt katkonainen uurastus osoittautuu kieltämättä kaiken vaivan arvoiseksi. Musiikki on ryhmää vapaasti lainaten, jotain black metallista, industrialista ja funeral doomista rakennettua synkkää painajaista, jossa ’normaalit’ rakenteet ovat antaneet tilaa huomattavasti vapaamman ajattelun tieltä.

On oikeastaan väärin puhua ’kappaleista’, sillä mitään perinteistä ja totuttua levyltä ei juuri löydy. Ennemminkin voisi käyttää termejä teema, tila ja maisema, sillä tämä musiikki rakentaa mielen sopukoihin vahvoja kuvia hitaalla liikkeellään, jonka perustukset on valettu raskaalla konevoimalla ja mantramaisesti toistuvilla raskailla riffeillä. Hieman vajaat kolme minuuttia kestävä johdatus Worm Of Na ´Ruq esittelee kuulijalle Woods Of Belialin ambientmaisiakin piirteitä omaavan puutarhan jossa harvat sävellykset ovat kuin vanhoja, kolossiaalisiin korkeuksiin kohoavia, tahdoltaan takuulla ilkeitä puita. Niiden ylle kaartuvia mustia taivaita maalailevat runsaat koskettimet ovat alati läsnä, joskus synkempinä, joskus tähtien kylmää valoa kitsaasti tihkuvina. Kaiken tämän ylle kohoaa aina silloin tällöin kadotuksen porteilta hukattujen sielujen valittavia ääniä, sekä niitä kiusaavien demonien veret seisauttavia riemunkiljahduksia.

Soundimaailma on haudankova ja kylmän kirskuva, aivan kuin musiikkia ympäröisi jatkuvasti raskaan loitsurikas ilma. Se vähä vokalisointi jota kuullaan esitetään englanniksi ja demoniksi, pääosin taustalta vaimeasti kuuluvin matalin miesäänin. Vaikka teoksissa ei aluksi tunnu juurikaan tapahtuvan ovat ne täynnä monenlaisia pieniä koukeroita, ainoastaan teemojen lievä samankaltaisuus syö muuten loistavaa teosta.

Tätä levyä ei ole tarkoitettu läheskään kaikille, mutta he jotka löytävät synkän mestarillisesta luomuksesta sen pimeyttä hohtavan sydämen ovat onnellisia. Heille tämä pitkäsoitto tullee olemaan yksi levyhyllyn suurimmista ja kalleimmista aarteista. Hatunnosto vielä Fireboxin suuntaan, joka on ennakkoluulottomasti lähtenyt julkaisemaan näinkin marginaalista, ja ehdottoman laadukasta kotimaista musiikkia.