Theomania: Bury Them All Alive

Omakustanne

Pohjois-Suomesta kotoisin oleva Theomania perustettiin loppuvuodesta 2015, joten ikää mittariin on kertynyt vasta kolmen vuoden verran. Siinä missä suurin osa muista bändeistä ryhtyy aluksi työstämään demoja, otti Theomania ensiaskeleensa rohkeasti. Yhtye ryhtyi tekemään saman tien debyyttialbumiaan, jolla duosta oikeaksi bändiksi hiljalleen kasvava Theomania tekisi itsensä tutuksi muulle maailmalle. Rohkeudesta on pakko nostaa hattua, mutta kuinka suunnitelma lopulta toteutui?

Bury Them All Alive on mielenkiintoinen sekoitus metallin eri osa-alueita, teatraalisuutta ja progea. Metallin universumista mukaan on napsittu kaikkea sopivaa niin monesta eri laarista, että kaikkien alkuperien listaaminen on oikeastaan jo tarpeetonta. Päällimmäisenä vaikutteena on eräänlainen death metal versio Nightwishin melodisuudesta ja Andrew Lloyd Webberin mahtipontisesta visionäärisyydestä, joita ryyditetään sinfonisella progella. Naislaulu ei tällä kiekolla saa parrasvaloja, vaan estradin etuosa on varattu death-mörinälle sekä melodisen komealle mieslaululle.

Theomanian metallimankelissa vauhti, voima ja melodisuus ovat avaintekijöitä, joiden avulla bändi vyöryttää lohkareitaan eteenpäin. Tarinoiden kuvasto on mitä shakespearemaisinta, kuoleman, hulluuden ja harhojen värittäessä synkkyyttä syleileviä rivejä, mutta toisaalta se jos mikä sopii tällaiseen mörköoopperaan kuin viitta Draculan harteille. Merkittävää on myös uskottavuuden saavuttaminen, sillä kevyemmälle otteella touhu saattaisi karata tahattoman parodian puolelle.

Alkupuolella levyä etenkin Catatonic Continuum pistää operettivaihdetta metallin silmään riemullisesti, tasapainoillen siellä sopivan ja liian vaikeasti kartoitettavan rajamaastossa. Lopussa raivoisaksi julistukseksi kasvava Emptiness osoittaa puolestaan, että melodisesta metallistakin voi takoa vimmaista jytyytystä ilman murskaavia kitaravalleja. Toki kitara on tärkeä osanen, mutta niin on myös kaiken itsestään antava vokalisti sekä kovaa kättä saavat koskettimet.

Muoto on siis hallussa ja peruspalikat kohdillaan, mutta ne iskevimmät biisit jäävät tällä erää puuttumaan. Bury Them All Alive on pienistä puutteistaan huolimatta silti komea avaus, josta voi olla ylpeä. Nyt vain pidemmälle ja eteenpäin, horisontissa on edelleen yllin kyllin tilaa laajentumiselle.