Kadonnut Manner: The First Train to Kajanaland - Finnish Primitive Guitar vol. II

Creative Class War

Ja seuraavaksi jotain hieman erilaista, tai oikeastaan suoritamme nyt täyden loikkasarjan kohti bluesin alkulähteitä.

Kadonnut Manner on sama asia kuin Suomussalmella vuonna 1983 syntynyt Lauri Manner, joka ei ole sentään kadottanut itseään, vaan mies on ennemminkin löytänyt hyvin paljon poikkeukselliseksi luokiteltavia palasia kitaramusiikkia. Komeasti nimetty The First Train to Kajanaland - Finnish Primitive Guitar vol. II on instrumentaalilevy, jolla kuullaan pelkästään teräskielistä akustista kitaraa. Suomussalmi saattaa olla maantieteellisesti kovin kaukana Amerikan sydänmailta, mutta roots-musiikki on mitä selvimmin liikuttanut herraa teräskielisen kitaran varressa.

Suuren veden tuolta puolen on siis omaksuttu osasia soundiin, soittotyyliin ja ilmaisuun, mutta samaan aikaan Kadonnut Manner alleviivaa suomalaisuuttaan. Niinpä tyylilajiksi ilmoitetaan ”Finnish Primitive Guitar”, eikä väännös ole lainkaan hullumpi, sillä näissä sävellyksissä ja soitossa on kiistatta sellaista suomalaista kaihoa ja melankoliaa, jota on kovin vaikea määritellä ja vielä vaikeampi selittää muille.

Kuinka kymmenen instrumentaalikappaletta sitten onnistuu viihdyttämään sen noin kolmen vartin ajan, jonka albumi kaiken kaikkiaan kestää? Yllättävän hyvin, vaikka äänessä on vain akustinen kitara, eikä Manner ole mikään Francis Goya. Tietysti jotkin tyylilliset seikat toistuvat toisinaan junnaavuuteen saakka, mutta esimerkiksi ’vääriä ääniä’ ovelasti hyödyntävä Kummitus on kultainen herra osaa kyllä luoda sangen hyytävän tunnelman. Toisaalla ”hämärä-trilogian” sulkeva Tähtitieteellinen hämärä lavastaa kuulijan silmien eteen jotain, jonka ehkä voisi nähdä tähtitorninmäeltä sopivan talvisena iltana.