Florence and the Machine: High as Hope

High as Hope on Florence the Machinen vedenjakajalevy. Bändi on tullut risteykseen, jossa perinteisesti vaikea kolmas levy osoittautui uran heikoimmaksi. Peräti kolme jäsentä lähti bändistä neljännen albumin julkaisuvuoden aikana, eikä aiemmin taustatukea sävellyspuolella tarjonnutta Isabella Summersiakaan löydy tekijätiedoista.

Tuottaja-arsenaalista huolimatta Florence Welch on siis aiempaa enemmän yksin. Syy tai seuraus, mutta High as Hope on laulajalle väylä purkaa menneitä traumojaan ja rauhoittua uuteen, toiveikkaaseen tulevaisuuteen. Oman instrumenttinsa käytössä hän on kenties vielä suvereenimpi kuin aiemmin, mutta tämä levy muistetaan ennen kaikkea tunnustuksellisuudestaan.

Welch purkaa sydäntään niistä asioista, jotka hänet on korkeuksiin vienyt: rakkaudesta, mielenrauhasta, alkoholista, huumeista ja Patti Smithistä. And for a moment I thought that love was in the drugs/but the more I took the more it took away/and I could never get enough. Samassa Hunger-laulussa Welch muistelee myös omaa teini-iän syömishäiriötään.

Albumi avautuu parhaiten vanhan liiton tyyliin kansivihon liian pienellä fonttikoolla kirjoitettuja sanoituksia lukiessa. Ilman niitä tässäkin raapustuksessa saatettaisiin puhua paikallaan polkemisesta - ainakin sivulauseessa. Welch ei ole se kahden ensimmäisen albumin riehakas hahmo, mutta High as Hopella on muita avuja. Se on ennen kaikkea löytöretki itseensä ja dokumentti siitä matkasta.

Päätösraita No Choir onkin tunnelmaltaan katarttinen. Samalla se kiteyttää koko albumin aihemaailman: And it’s hard to write about being happy/because the older I get I find/that happiness is an extremely uneventful subject/and there would be no choirs to sing/no chorus could come in/about 2 people sitting doing nothing.