Yona: 7

Onnittelut lienevät paikallaan. Yona on Daft Punkin ohella ainut artisti, joka on saanut autotunen kuulostamaan yllekirjoittaneen korvissa toimivalta. Edes yhdessä laulussa. Artistin seitsemännen julkaisun avausraita Iloo putoo on suorastaan raikas esitys. Toki se saattaisi olla vielä parempi ilman autotunea.

Ristiriitaisia tunteita 7 aiheuttaa kosolti: eikö Yona ole jo osoittanut, että häneltä luonnistuvat vaivattomasti lähes kaikki musiikkityylit? Miksi hän on halunnut tässä vaiheessa uraansa luoda tällaisen tilkkutäkin, joka sekoittaa tämän päivän hittisoundit, 1990-luvun r’n’b:n ja 1970-luvun melodisuudesta muistuttavat kauniit pianoslovarit?

Mitä enemmän “seiskaa” kuuntelee, sitä enemmän tuohon kysymykseen alkaa löytyä edes auttavasti perusteltuja vastauksia. Yona haluaa yhdistellä paitsi musiikkityylejä myös äänimaailmoja ja elementtejä. Drake on hänen levyhyllyssään (tai soittolistassaan) yhtä luonteva näky kuin Maarit tai Public Enemy. Esimerkiksi Olavi Uusivirran kanssa duetoitu Sä teit tän laulun lainaa ideassaan Elton Johnia ja kertosäkeessään Sheryl Crow’n If It Makes You Happy -hittiä. Tahtoen tai tahtomattaan.

Kunnianhimolla ja rohkeudella on hintansa, sillä niiden rinnalla kulkee riski. Halipula meneekin yhtä railakkaasti metsään kuin Elovena lovena eloon onnistuu. Ekal metrol himaan tuntuu haalealta TLC-tribuutilta, mutta Kesken on upea, kaikesta krumeluurista riisuttu klassinen pop-balladi: Perhosen toukka tai paraneva haava/mä oon kesken niinku puolikuu. Kuvaavaa, että joka suuntaan modernisti säksättävän ja pulputtavan levyn parhaisiin lukeutuva laulu on pianolla säestetty kotidemo.

Artistiuran vaihtuvilla taipaleilla on tarkoitus. Nyt, kun Yona on saanut itsestään ulos eräänlaisen renessanssin ihmeneron ansioluettelon, hänen ei enää tarvitse todistaa kenellekään mitään. Vaikka 7 on epätasaisesti poukkoileva kokonaisuus, hyvin harvoin sellaisen jälkeen odottaa jo innolla seuraavaa levyä.

Paitsi Yonan kaltaisilta luonnonlapsilta.