Chris Rea: The Best

Ear Music

Chris Rean debyyttisooloalbumi julkaistiin yli 40 vuotta sitten. Mietitäänpä tuota faktaa hetki, sillä myös seuraavat luvut ovat pökerryttäviä. Rea on näet julkaissut vuosien saatossa 24 studioalbumia ja huimat 72 singleä, joten kokoelmalle on tilausta. Eikä mies ole ainoastaan rahastanut vanhoilla tekemisillään, sillä uudella vuosituhannella herran käsistä on lähtenyt 9 pitkäsoitollista musiikkia.

Uuttakin siis kuullaan, mutta ensin ne vanhat ja tutut numerot… Eli, avauksena on (yllätys, yllätys) The Road to Hell (Part 1 & 2) ja perään saadaan sitten vuosina 1985-1987 ilmestyneet sinkut Josephine, On The Beach, Stainsby Girls ja Let’s Dance. Pakolliset kuviot saadaan näin jälleen kerran täytettyä, ja siinä sitten onkin koko 80-luku paketissa. Eli pelkät kermat mukaan tällä kerralla, kiitos, eikä ainuttakaan arkistojen aarretta, harvemmin kuultua B-puoliskoa tms. 70-luku kuitataan puolestaan yhdellä ainoalla biisillä, joka on itseoikeutetusti debyyttialbumin iso hitti Fool (If You Think It’s Over).

Vanhan ja uuden välissä kuullaan yksi raita vuoden 1996 La Passsione -soundtrackalbumilta. Ikävä kyllä kyseessä ei ole kumpikaan Shirley Basseyn laulamista numeroista, vaan suhteellisen munaton Girl in a Sports Car, jonka nostalginen merkitys taitaa avautua vahvimmin itse maestrolle. Näin 90-lukukin on käyty läpi yhden kipaleen voimin ja on aika siirtyä uuden vuosituhannen puolelle, jolla pysytään albumin 9 viimeisen raidan ajan.

Surusilmäisesti haikaileva I Will Be With You ja alkukantaisen bluesrockin takaisin kuvaan mukaan tuova Legacy Blues ovat napattu mukaan harmillisen pienelle huomiolle jääneeltä vuoden 2008 The Return of the Fabulous Hofner Bluenotes -tripla-albumilta. Ja olisi tuolta 38(!) biisin paketilta voinut ottaa muutakin mukaan. Yökahvila bluesia minimaalisin nuotein ja maksimaalisin tuntein ilmaiseva Steel River Blues on neljä vuotta vanhempi helmi, ja vielä vuotta tätä iäkkäämpi Are You Ready -revittely osoittaa myös, että vuosituhannen alun Rea oli mitä mainioimmassa vedossa. Jos Blue Street (Five Guitars) nyt jäikin albumijulkaisuna muiden jalkoihin.

Mielenkiintoisena painotuksena täytyy kuitenkin pitää sitä, että vuoden 2002 Dancing Down the Stony Road -albumi on edustettuna lopussa kokonaisella viidellä raidalla. Toki kuultavat versiot ovat kaikki livevetoja vieläpä Montreauxista, mutta kun kokoelmasta varataan miltei kolmannes liveosuudelle, olisi ollut vähintäänkin perusteltua ottaa mukaan jotain muutakin. Pinnat kitinästä huolimatta The Hustlerin hiekkapaperiselle versiolle, johon koko albumin kelpaa loppua.

Paljon kuullaan, niin kovin, kovin paljon jää silti kuulematta ja kun kolmannes on niitä ”pakollisia numeroita”, jättää kooste itsestään hailakan maun. Nautittavaa kyllä, mutta Rean kalibeeria oleva artisti ansaitsisi kunnon boksijulkaisuja, omasta mielestäni nyt ainakin.