Seli Seli: Satunnainen kokoelma soluja

Pihlaja Levyt

Oululainen psyke/krautrock -yhtyeeksi itsensä tätä nykyä laskeva Seli Seli vakuutti allekirjoittaneen kolme vuotta sitten. Tuolloin kovasti kuunneltu Puoliautiomaa-debyyttialbumi on viihtynyt noidenkin päivien jälkeen soittimessa, joten ilahduin kun sain käsiini ryhmän uuden kiekon.

Pienoisen soundin viilauksen lisäksi myös rumpali on vaihtunut sitten viime albumin, mutta muutokset eivät ole olleet ainakaan pahasta. Päinvastoin, Seli Seli on toisella pitkäsoitollaan suorasukaisempi, asteen päällekäyvempi ja kaikin tavoin valmiimman kuuloinen. Tyylillinen edistys on saavutettu vieläpä siten, että persoonallisuudesta ei ole tingitty tippaakaan, mitä voi pitää jo todellisena jalostumisena.

Tällä kerralla biisejä on yksi vähemmän, eli vain viisi, mutta mittaa albumille on kertynyt siitä huolimatta enemmän. Lyhin biisi, Muovi ei kuole, on ’ainoastaan’ karvan alle viisiminuuttinen rypistely, jonka jyskytyksessä on hyvä määrä stonerin savua ja krautin kiertoa. Muhevammat pihvit löytyvät kuitenkin kiekon jälkimmäiseltä puoliskolta. 70-luvun jytän ja heavy rockin suuntiin höyryjä pölläyttelevä Musta pilvi nousee ylle kuin se synkkä pyhäpäivä, ja Synnyit keskelle metsää sukeltaa suorastaan hipahtaviin sienimetsiin. Psykedeelistä totta tosiaan.

Siinä missä esikoisen soundi oli vielä kokoelma erilaisia jänniä juttuja, on toisella kierroksella vaikeampi enää osoittaa suoria vaikutteita. Äänten virrat juoksevat luonnollisen tuntuisesti, pakottamatta, aivan kuin biisit olisivat aina olleet olemassa, ja vasta nyt joku ymmärsi kirjoittaa ne ylös. Melko maittava kokoelma soluja siis.