Vola: Applause of Distant Crows

Mascot / ADA

Tanskalainen Vola osui kolmen vuoden takaisella Inmazes-albumillaan osapuilleen keskelle monien eri genrejen väliin jäävää ei-kenenkään-maata. Tuolloin ryhmän uljas kokeiluhalu oli tosin jo vahingoittavaakin, sillä progerock, kimurantti äärimetalli, kevytledzeppelöinti ja industrialin lohkot eivät luoneet yhdessä mitään kovinkaan ehyttä kokonaisuutta. Esikoisalbumit ovat kuitenkin usein vain aiemmin julkaistujen pikkukiekkojen kooste, joten avainkysymys: kuinka juutit hallitsevat tilansa toisella kierroksella?

Otsikko Applause of Distant Crows saattaa olla nimenä jokin Roskilde-fantasia, mutta moinen haave ei ole enää niinkään kaukainen tämän jälkeen. Äärimetalli on tipahtanut pitkälti pois kelkasta, samoin seikkailut elektronisten genrejen parissa. Yhtye jatkaa yhä modernin progerockin lantraamista tuoreilla aineksilla, mutta uusia paloja pelissä ovat pop-koukut, avarat hard rock -taivaat sekä suora flirttailu AOR:n kanssa. Eikä mikään oikeastaan sopisi paremmin laulaja/kitaristi Asger Mygindin lauluäänelle, etenkin kun vokaaleja on työstetty kuulaammiksi ja korkeammiksi.

Toisena soiva Ghosts onkin tarttuvuudessaan jo ”Toto tapaa Foreignerin” -luokkaa, ja jo ihan kliinisten kenttätestien perusteellakin Ruby Pool tarttuu flunssan lailla kuulijoihin. Joku voisi jopa kuiskata näissä kohdin ääneen Anatheman nimen, siinä määrin melodiset kosketinkuljetukset, hyväilevät kitaramaalailut ja lämpöä huokuva hiljainen laulu tuovat mieleen brittien tekemiset. Nostetaan esiin myös balladiosastolle kolahtava Vertigo, jonka hauraassa äänimaisemoinnissa riittää löydettävää etenkin jos sattuu kuuntelemaan hiljaisia ääniä kuulokkeilla.

Bändi on siis keventänyt linjaansa, mutta on mukana vielä muistoja vanhoistakin ajoista. Metallisempi Whaler on tahollaan sellainen puolittainen Porcupine Tree -heitto, joka tuntuu alkuun turhankin tutulta numerolta. Mutta kuinka ollakaan, biisistä kasvaa kiekon jälkimmäisen puoliskon merkkipaalu. Jykevämpää mätkettä tarjoaa myös Smartfriend, joka on kenties oikeinkirjoituksen oppien vastainen, mutta jossa bändin uudet pop-tuulet yhdistyvät onnistuneesti proge-lirutteluun ja metallin louhintaan. Kyllähän sitä nyt aina hetki jaksetaan möyriä raskaammin, jolloin ne lyijyisimmät elementit myös tuntuvat mitä raskaammilta.

Soundi on jo kohdillaan, samoin biisikynät ovat aiempaa terävämmät. Selvin jäljellä oleva ongelma onkin oman soundin kehittymättömyys, koska suurimmasta osasta biisejä tulee aina ensinnä mieleen jokin muu ryhmä.