Gardens Of Gehenna: The Mechanism Masochism

Grau

Tässäpä vasta mielenkiintoinen tuttavuus koneellisemman doom/darkmetallin ystäville. Käsiini päätynyt The Mechanism Masochism äänitettiin alkujaan Gardens Of Gehennan ollessa vielä Last Episode Recordsin leivissä. Saksalais-nelikko turhautui kuitenkin pahemman kerran ”yhtiön saamattomuuteen” ja päätti sanoa sopimuksensa irti. Niinpä bändi päätyi tilanteeseen jossa sillä oli käsissään valmis levy, mutta ei ketään joka julkaisisi sitä. Nyt bändi on lopulta löytänyt yhteistyökumppanin kun jo jonkin aikaa valmiina ollut pitkäsoitto pistetään Graun kautta viimein ulos. Suurella uteliaisuudella työnsin tämän riitoja ja kinaa aiheuttaneen teoksen soittimeen ja yllätyin melkoisesti musiikin osoittautuessa suhteellisen tasokkaaksi death vaikutteiseksi doomiksi – miksiköhän sukset menivät edellisen lafkan kanssa niin pahasti ristiin?

Tyylillisiä vaikutteita on saatu roppakaupalla My Dying Briden suunnalta, ja luultavasti myös varhainen Moonspell on tekijöille tuttu. Laulaja Andreas Opel tuo lisäksi aksenttisella englannillaan matalalta muristen ja välillä jopa karjahdellen, voimakkaasti mieleen em portugalilaisryhmän Fernandon. Kitaralla valetut ja koskettimilla tuetut riffit ovat raskaan mehukkaita, ja sovituksellisia kikkoja on hiottu oikein viimeisen päälle, niinpä kappaleista löytää uusia hienoja yksityiskohtia vielä useankin kuuntelun jälkeen.

Levyllä on lyhyen intron lisäksi yhdeksän täysimittaista kappaletta, jotka esittelevät pääaineksina kitaraa, koskettimia ja koneita käyttävän ryhmän musiikillista ihmemaata. Poljento on useassa kappaleessa raskaasti junttaava, eikä eläviä rumpuja taideta juurikaan käyttää. Soundillisesti ollaan aika lähellä jo em Moonspellia, sekä viimeisimmän levyn Paradise Lostia, ja jos tarkkaan kuuntelee saattaa parissa kappaleessa löytyä kaikuja jopa Anathemasta sekä Opethista. Joissain biiseissä industrial-piirteet kaikkine luuppeineen ja sampleineen valtaavat enemmän tilaa, antaen musiikille lisäilmettä. Kerrankin konemaailman elementtejä on osattu käyttää tehokeinoina säästeliäästi ja harkiten, siitä pisteet bändille. Tasaisesta biisinipusta jäi tehokkaimmin päähän jyskyttämään neljäntenä soiva sestra, josta mikä tahansa death-doomia takova yhtye olisi ylpeä.

Ei tässä mitään uutta musiikillista oppia luoda, mutta kyllä Gardens Of Gehenna levy-sopimuksensa on mielestäni ansainnut, sillä niin hyvin se genressään erottuu omaksi itsekseen. Bändin ainoa, mutta sitäkin vakavampi ongelma, on lievä materiaalin samankaltaisuus. Hyvä tämä on toki näinkin, mutta paljon parempaankin olisi vielä rahkeita.