Julkaistu: 18.11.2003
Arvostelija: Mika Roth
Grau
T�ss�p� vasta mielenkiintoinen tuttavuus koneellisemman doom/darkmetallin yst�ville. K�siini p��tynyt The Mechanism Masochism ��nitettiin alkujaan Gardens Of Gehennan ollessa viel� Last Episode Recordsin leiviss�. Saksalais-nelikko turhautui kuitenkin pahemman kerran �yhti�n saamattomuuteen� ja p��tti sanoa sopimuksensa irti. Niinp� b�ndi p��tyi tilanteeseen jossa sill� oli k�siss��n valmis levy, mutta ei ket��n joka julkaisisi sit�. Nyt b�ndi on lopulta l�yt�nyt yhteisty�kumppanin kun jo jonkin aikaa valmiina ollut pitk�soitto pistet��n Graun kautta viimein ulos. Suurella uteliaisuudella ty�nsin t�m�n riitoja ja kinaa aiheuttaneen teoksen soittimeen ja yll�tyin melkoisesti musiikin osoittautuessa suhteellisen tasokkaaksi death vaikutteiseksi doomiksi � miksik�h�n sukset meniv�t edellisen lafkan kanssa niin pahasti ristiin?
Tyylillisi� vaikutteita on saatu roppakaupalla My Dying Briden suunnalta, ja luultavasti my�s varhainen Moonspell on tekij�ille tuttu. Laulaja Andreas Opel tuo lis�ksi aksenttisella englannillaan matalalta muristen ja v�lill� jopa karjahdellen, voimakkaasti mieleen em portugalilaisryhm�n Fernandon. Kitaralla valetut ja koskettimilla tuetut riffit ovat raskaan mehukkaita, ja sovituksellisia kikkoja on hiottu oikein viimeisen p��lle, niinp� kappaleista l�yt�� uusia hienoja yksityiskohtia viel� useankin kuuntelun j�lkeen.
Levyll� on lyhyen intron lis�ksi yhdeks�n t�ysimittaista kappaletta, jotka esittelev�t p��aineksina kitaraa, koskettimia ja koneita k�ytt�v�n ryhm�n musiikillista ihmemaata. Poljento on useassa kappaleessa raskaasti junttaava, eik� el�vi� rumpuja taideta juurikaan k�ytt��. Soundillisesti ollaan aika l�hell� jo em Moonspellia, sek� viimeisimm�n levyn Paradise Lostia, ja jos tarkkaan kuuntelee saattaa parissa kappaleessa l�yty� kaikuja jopa Anathemasta sek� Opethista. Joissain biiseiss� industrial-piirteet kaikkine luuppeineen ja sampleineen valtaavat enemm�n tilaa, antaen musiikille lis�ilmett�. Kerrankin konemaailman elementtej� on osattu k�ytt�� tehokeinoina s��steli��sti ja harkiten, siit� pisteet b�ndille. Tasaisesta biisinipusta j�i tehokkaimmin p��h�n jyskytt�m��n nelj�nten� soiva sestra, josta mik� tahansa death-doomia takova yhtye olisi ylpe�.
Ei t�ss� mit��n uutta musiikillista oppia luoda, mutta kyll� Gardens Of Gehenna levy-sopimuksensa on mielest�ni ansainnut, sill� niin hyvin se genress��n erottuu omaksi itsekseen. B�ndin ainoa, mutta sit�kin vakavampi ongelma, on liev� materiaalin samankaltaisuus. Hyv� t�m� on toki n�inkin, mutta paljon parempaankin olisi viel� rahkeita.
