Antti Kuosmanen & Kromatut Kuninkaat: Alaston lounas

Omakustanne

Antti Kuosmanen & Kromatut Kuninkaat julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa miltei tasan yhdeksän vuotta sitten, kun Musta Sade päätyi Desibeli.netin Jarmo Panulan tuomittavaksi. Iskelmän ja poprockin kevyt liitto ei juuri kollegaa vakuuttanut, eikä pärjännyt tyylikkyydessä Ridley Scottin samannimiselle elokuvalle. Alaston lounas on otsikkona miltei yhtä rohkea kuin ensimmäisen edeltäjänsä vastaava, mutta yhtymäkohtia William S. Burroughsin kirjaan tai David Cronenbergin kirjaan on kyllä äärimmäisen vaikea löytää.

Kasaan on saatu 11 raidan mittainen annos kevyttä poprockia, suomirockin kasari- ja ysäri-fiiliksiä, pieniä iskelmän palasia ja aavistuksenomaisia nyökkäyksiä tanssilattian suuntaan. Eli hiukan kaikkea kaikille, mutta ei liiaksi mitään – noin paperilla nyt ainakin. Verkkotoistopalveluissa jo jonkin verran glooriaa kerännyt Voi hyvää päivää on nipun tarttuvinta laitaa ja pakan uskomattomimman tekstin tarjoava Malleja viidakossa voisi olla mitä mainioin Popeda-viisu, jos vain paketti olisi rokimpi ja ronskimpi.

Osataan sitä tehdä myös muutakin kuin vain mansestoroida, sillä Hysteerisesti on puolestaan kuin Joshua Treen aikaisen U2-yhtyeen kevennetty sinkuntausta. Bluesrockin porstuassa käydään myös ranskalaisella visiitillä, kun Alkukantaista päästetään irti. Harmi että tästäkään siivusta ei jalostettu sellaista Pave Maijasen kasarihitin veroista numeroa, vaikka palikat moiseen olisivat selvästi olleet jo kasassa.

Ikävä kyllä enempää hyviä uutisia ei tämän kiekon tiimoilta voi kertoa, sillä muilta osin albumin anti on sangen heppoista laskettelua tutuilla urilla. Hieman jykevämmällä soundipaketilla ja epäsuomalaisella rohkeudella lopputulos olisi voinut olla hyvinkin erilainen, sillä esimerkiksi pyhän Gösta Sundqvistin kuolematonta tyyliä erinomaisesti varioiva Maailman kaunein nainen on periaatteessa ihan mukiinmenevä biisi.