Liekki: Magio

Ranka

Ensituntuma kyseiseen albumiin oli radiosta kuulemani jazzbossanova- iskelmä Tähtien, joka aiheutti senhetkisten askareitteni pysäyttämisen, ei loistavuutensa vaan ällistyttävyytensä vuoksi, sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Piti pysähtyä miettimään pidänkö bändistä vai ärsyttääkö se. Keskityttyäni kuitenkin kuuntelemaan mielenkiintoisia sovituksellisia valintoja totesin että tämä on seuraava ostamani levy. Ei tarvinnut katua.

Biiseistä hittimäisimmät ja pop- kosiskelevimmat ovat ilman muuta Aave ja Sulka, joissa on helppo, tanssimisen mahdollistava rytmiikka sekä Beatles-perinteitä kunnioittavia ideoita. Myös Kulkija kuuluu tähän ryhmään, kuitenkin jo tarjoten harmonisesti kiehtovampia väliosia ja biisin vaihtelevasta rytmiikasta huolimatta tunnelma on intiimi ja käsinkosketeltava. Levyn “outolintu” voisi lähinnä olla Jos aiot niin sano, jonka a- osa olisi helppo kuvitella kuultavaksi jossain päin Afrikkaa autoradio säädettynä paikalliselle hittitaajuudelle, mikä sekin vaan osoittaa että orkesterilla on rohkeutta ja seikkailunhalua tehdä vaihtoehtoisia valintoja, varsinkin kun kyseessä on pumpun esikoislevy. Oma suosikkini on Ja kaunein kuu loistaa, jossa taas lähestytään intiimin herkkää, mutta pehmoista rock- linjaa. Biisi kulkee loistavasti, eikä tyypillisestä pop-poljennosta huolimatta tyydy junnaamaan, vaan ilmavuutta on saatu yhdistämällä basson ja rumpujen naseva rytmiikka heleään kitarointiin. Herkkä sanoitus pääsee tässä näin myös oikeuksiinsa. Toinen fantastinen kipale on Tuulien, joka todella on nimensä näköinen biisi ja tämän kohdalla (niinkuin pienimuotoisemmin oikeastaan koko levyllä) huomaan loistavan kosketinsoittamisen, ei niinkään virtuositeettimaisessa mielessä, vaan enemmänkin kermavaahtona kakun päällä, mitä tulee melodisiin ja sointuharmonisiin ratkaisuihin. Ilman kyseisen soittimen läsnäoloa putoisi kokonaisuudesta tärkeä osa pois. Nimikkobiisi Magio on varmaan olemassa lähinnä muistutuksena sille lähtökohdalle, mistä laulaja- kitaristi- biisintekijä Janskukin on myöntänyt ideoita ja inspiraatiota ammentaneensa - biisi ei tuo mitään uutta niille, joille alkuperäisimpien progebändien tunnelmoinnit ovat tuttuja, lähinnä siis turhaa oppimäärän kertausta.

Vielä kun itsekin näihin kiekuntataiteilijoihin kuulun, on vain pakko huomauttaa asiasta, joka osalle musiikinkuuntelijoista tuntuu olevan varsin merkityksetön: kuunnellessani levyllisen Janskun laulantaa tulee mieleen että hetkenä minä hyvänsä herralta loppu henki, tai äänen puhtaus romahtaa lopullisesti muistuttaen lähinnä teini- iän rakkauden kivuista kärsivää poikasta. Uskonpa että joitakuita kuitenkin viehättää juuri tuo viattomuus ja ikäänkuin hellyyttävällä tavalla nuotinvierestäkin meneminen. Laulajan tunnelatauskin on aistittavissa, joka tosin tulisi paremmin oikeuksiinsa jos laulutaitoa oikeasti löytyisi. Mutta koska levy on kaikilta muilta osin jopa loistava, em. anteeksi annettakoon vaikkakin riittää pudottamaan yhden tähden arvosteluasteikolta. Tämä päällisin puolin vaatimaton ryhmä kätkee sisuksiinsa aimo annoksen ilmaisuvoimaa, herkkyyttä, musiikillista älyä ja puhdasta rakkautta musiikkiin ja poikkeaa siksi rock- kukkojen valtavirrasta mitä hurmaavimmalla tavalla.