Mudhoney: Digital Garbage

Sub Pop

30-vuotista taivaltaan juhliva Mudhoney se jatkaa vain eteenpäin, eikä Seattlen rock/grunge/garage -juna osoita pienintäkään hidastumisen merkkiä. Uusi pitkäsoitto on jälleen kerran kantaaottava paketti räimettä, pistäviä lyriikoita ja kitaravalleja, jotka kuulostavat aluksi kiusallisen tutuilta ja turvallisilta.

Monikaan asia ei siis ole muuttunut, hyvässä ja pahassa. Digital Garbage on bändin kymmenes pitkäsoitto, ja vasta toinen kuluvalla vuosikymmenellä, mutta tutut palikat asettuvat kohdilleen jo ensimmäisellä soittokerralla. Vokalisti/kitaristi Mark Armin ilmaisu ei ole sen kummemmin kaunistunut tai kehittynyt, eivätkä herran ilmoille päästämät lyriikat varsinaisesti saa muuttamaan mielipiteitään, mutta jokaisellahan on Amerikassa itseilmaisun oikeus. Edelleen.

Ja tuota oikeutta ei alleviivata koskaan tarpeeksi, kun maata johtaa – niin, sehän taitaa olla se ongelma. Samoin kuin se, että Mudhoneyn pistävä musta huumori kolisee vastapuolen vaahtosuilta taas totaalisesti ohi. Kuunnelkaapa vaikka materiakeskeisyyttä ironisoivaa Prosperity Gospelia, ja yrittäkää olla hirnumatta mukana. Puhutaanpa siis mieluummin vaikka siitä musiikista.

Digital Garbage on jälleen yksi askel romuluisen grungen, valkoisen miehen runttaaman blues rockin ja rosoisen 10-luvun garagen parissa. Biisit ovat raskaimmillaan kuin ruosteista ratakiskoa, jossa soundi ja tunne tulevat ennen varsinaista taitoa. Se mikä pitää Mudhoneyn kuitenkin tuoreena, on se pieni vaihtelu, muuntelu ja näennäisen monotonisen soundin rikastaminen pienen pienillä paloilla ja lisäyksillä.

Amerikka on vaikea paikka elää vuonna 2018. Ainakin jos on uskominen näiden herrojen sanoihin. Mutta aina on toivoa, ja kun on toivoa kannattaa vielä luoda jotain kaiken roskan vastapainoksi. Vaikkapa jotain Digital Garbagen kaltaista, sillä hiljainen hyväksyntä ja omien arvojen hylkäys olisi pahin mahdollinen itsepetoksen muoto.