Jukka Takalo: Vaarojen laulut

Valassaaret

Tehtyään tarttuvaa suomirokkia, kantaaottavaa poppia ja radioystävällisiä renkutuksia lastenlauluista aina protestijulistuksiin saakka, Jukka Takalo on astunut jälleen kerran uudelle alueelle. Onhan mies kieltämättä jo aiemmin osoittanut lukkarinrakkautta kansanmusiikin, kuplettien ja suomalaisen psyykeen varjoja kohtaan, mutta Vaarojen laulut on silti jälleen jotain sopivissa määrin uutta.

Pääosin akustisen albumin tarinat kertovat miltei aina jollain tavoin metsästä. Tuosta myyttisestä, äidillisestä ja isällisestä korvesta, josta tulimme ulos vasta niin kovin lyhyt aika sitten. Vai tulimmeko me sieltä koskaan pois? Olemmeko edelleen mettäläisiä, jotka eivät oikein koskaan ole oppineet tulemaan toimeen kerrostaloissa, kauppakeskuksissa, työmatkaruuhkissa ja selfieiden räiskeessä. Kenties. Tai sitten Takalo on vain kansallisromanttinen unelmoija, joka piirtää kuvia oman lapsuutensa ja vanhempiensa lapsuuden aikojen myyteistä.

Vaarojen laulut on tunnelmiltaan vaihteleva matka metsissä ja niiden reunoilla, toisinaan Tapion valtakunnasta poiketaan arjen mankeliin kuten vaikkapa kovasti radiokelpoinen Tää menee tunteisiin, josta on lyhin matka Takalon popimpaan puoleen. Enemmän mies silti tuntuu rakastavan Suomen luontoa, sen loputonta voimaa ja ikiaikaista viisautta, jonka voi löytää oikeastaan mistä tahansa. Pitää vain osata rauhoittua, katsella ympärilleen ja antaa ihmeiden hurmata itsensä.

Vaarojen laulu on mitä sopivin teemalaulu, eikä siinä kiherretä mollin murheessa savupirtin hämärässä, vaan torvet töräyttelevät, rytmi ja melodia iskevät silmää, rummut pärisevät iloista marssia ja teksti avaa metsän ihmeet meille kaikille. Kesäilta järvenrannalla pistää kaiken entistä pienempään pakettiin, ensimmäisen minuutin antaessa herkät antennit omaavalle kuulijalle jo elämän tarkoituksen. Akustinen kitara, pienieleinen tulkinta ja sopivat sanat, mitäs sitä muuta tarvitsee?

Mutta eihän Takalo olisi Takalo, ellei mukana olisi myös rockin nostalgiaa. Kokonaisuus on selvästi rakennettu vinyyli-julkaisu mielessä ja A-puolen sulkeva Karhutyttö-86 on moderni city-draama kaurismäkeläisellä tavalla. B-puolen startiksi on puolestaan sijoitettu Ziggy Stardust Pohjanmaalla, joka kertoo jo nimellään, että David Bowieta on kaivattu myös Haukiputaalla. Pinnat vielä tyylistä ja soundista, joka nivoo Bowien Takaloon niin, ettei lopulta tiedä kuka on kuka.