Vuokko Hovatta Kolmisin: Pysykää sängyssä sunnuntaisin

Doorbell Music

Esikoisalbuminsa julkaiseva Vuokko Hovatta Kolmisin on, kuten nimikin antaa jo ymmärtää, trio-muotoinen yhtye. Kukin jäsenistä omaa omanlaisensa musiikillisen historian, mutta jätän nimientiputtelun tällä erää väliin. Todettakoon vaan, että kolmikon luoma musiikki on jotain muuta kuin mitä tekijöiden taustat antaisivat kenties odottaa.

Viehättävän pienimuotoisen soundin muodostaa Atte Kilpeläisen alttoviulu ja Panu Savolaisen vibrafoni, mutta vähemmän on taas kerran huomattavasti enemmän. Pienemmässä mittakaavassakin voidaan luoda vahvoja valleja, eikä kuulijan mielenkiinnon vangitseminen tuota soittajille ongelmia, siinä määrin tiheitä tunnelmia, intiimejä hetkiä ja lumoavia pikku paikkoja tällä matkalla koetaan.

Upean äänen omaava Vuokko Hovatta vastaa puolestaan laulamisesta sekä parin runon lausumisesta, eikä tulkinta tuota tuttuun tapaan pienintäkään ongelmaa missään vaiheessa albumin 13 raidalla. Niin, mainitsinko runot? Pitkäsoitto koostuu siis Riina Katajavuoren teksteistä, joihin Kilpeläinen ja Savolainen ovat tehneet uudet sävellykset, ja jonka luomisessa Katajavuori on ollut tiiviisti mukana.

Kahdesta eri konsertista koottu albumi on mitä vavahduttavin kuuntelukokemus, etenkin jos kuunteluympäristö on riittävän rauhaisa. Enkä siis väitä, etteikö näistä biiseistä voisi saada iloa irti vaikka syysloskaisessa ruuhkabussissa, mutta uskoisin että kun Retkiluistin saavuttaa äänellisen kliimaksinsa tai Tämä runo lumoaa sinut lausutaan olisi rauha ja häiriöttömyys laskettavissa vahvuudeksi. Toisaalta pop-kaavaisempi Villi vastuuton ja iloisesti hirnuva Hevosharrastus saattavat jopa hyötyä taustahälinöistä, huumorin kukkiessa vaaleammilla ja ehkä hiukan tummemmillakin kukillaan.

Runous ja musiikki ovat kautta aikain olleet sopuisa sisaruspari, enkä äkkiseltään muista toista näin tunteita herättävää kotimaista runo-albumia, joka olisi julkaistu viime aikoina. Tekstit iskevät napakoilla huomioillaan, kuivalla huumorillaan ja arjen mittelöitä kuvatessaan, ja musiikkikin toimii, mutta olisiko parissa kohdin sittenkin pitänyt hieman laajentaa soitinpalettia? Edes perkussioilla tai jollain muulla lisäryhtiä tuovalla elementillä? No, ehkä olen vain liian rytmi-orientoitunut, mutta onhan se hyvä ohje, että pysytään sängyssä sunnuntaina edes pidempään.